Suomessa tehdään merkittävä määrä vapaaehtoistyötä vuosittain. Erityisesti maaseudulla talkootyön osuus on isossa roolissa paikalliskehittämisessä. Leader-ryhmien maaseutuohjelmasta rahoittamissa hankkeissa on vuosina 2014–2021 tehty talkoita yhteensä reilut 2,6...
Siitä on jo reilu viikko, kun Outokaira tuottamhan ry:n henkilöstö ja hallitusväki palasi oppimatkalta Portugalin Sintrasta! Sintrassa matkamme teema oli ruoka, sillä tutustuimme paikalliseen ruokamatkailukulttuuriin sekä Leader-toimintatapaan paikallisten...
Osaavan oppaan johdolla kestävästi kalaan Kalastuspalveluita Muoniossa tarjoava Wildfish Guiding nojaa kestävään kalastukseen ja uskoo yritysten välisen yhteistyöhön. Ohjelmapalveluiden järjestämiseen tarvittavat kalustohankinnat toteutettiin Leader-tuella. G...
Suomessa on 55 Leader-ryhmää, jotka myöntävät maaseuturahaston rahoitusta. Viisi näistä ryhmistä toimii Lapin alueella. Rahoituksen hakijana voi olla esimerkiksi kyläyhdistys, harrastusseura, kunta tai maaseudun yritys. Hakijat saavat paikalliselta Leader-ryhmältään...
Inarin kirkonkylällä vietettiin syyskuussa skeittiparkin avajaisia. Kunnan hyvinvointikoordinaattori Verena Kortelainen sekä kyläyhdistyksen edustaja Jaana Seipiharju ehtivät sitä ennen kertoa hankkeen taustoista. Hankkeita haettaessa puhutaan usein...