On tullut aika puolestani kiittää kuluneista vuosista Lapin keinon ruorissa. Tätä laivaa on ollut mukava luotsata! On ollut ilo tutustua satoihin Lappia ruohonjuuritasolla kehittäviin ihmisiin niin yhdistyksissä, järjestöissä, kunnissa, yrityksissä kuin isoissakin organisaatioissa. Teitä kaikkia yhdistää halu tehdä Lapista entistäkin parempi paikka asua ja elää muuttuvassa maailmassa.
Hyppäsin Lapin keinon laineille tammikuussa 2020 juuri ennen korona-ajan alkamista. Takana on satoja webinaareja ja etäpalavereita, mutta myös onnistunut Kekri-juhla sekä 14 566 juttukeikkoja ja tapahtumia varten ajettua kilometriä. Tietysti mukavinta on ollut tavata ihmisiä noiden kilometrien takana, kiitos teille jokaiselle!
Nyt tammikuussa 2023 tiedämme, että Lapin keino -toiminta, kuten muutkin valtakunnalliset maaseutuohjelman viestintähankkeet, tulevat päätökseensä. Siirrymme uuteen EU-rahoituskauteen 2023–2027, joka tuo mukanaan myös uuden viestintämallin.
Jatkossa viestintähankkeet korvaa maaseutuviestinnän koordinaattori, joita rekrytoidaan kaikkiaan 15, yksi jokaiselle ELY-keskusalueelle. Enää ei tarvitse laskeskella hankkeiden alkamis- ja päättymisaikoja, vaan toiminnasta tulee jatkuvaa. Koordinaattorilla on tukenaan valtakunnallinen viestintäverkosto, joka koostuu Ruokaviraston, MMM:n ja Maaseutuverkostoyksikön CAP-viestijöistä. Myös alueille muodostuu omat viestintäverkostonsa maaseutuviestintää tekevistä tahoista. Yksin ei siis tarvitse hommia pakertaa!
Maaseutuviestinnän koordinaattorin haku aukeaa pian Lapissakin. Tulevan viestijän työnantaja tulee olemaan Lapin ELY-keskus, mutta hänen työnkuvaansa kuuluu EU:n maaseuturahoituksen viestintä Lapin tasolla kokonaisuudessaan, sisältäen myös Leader-toiminnan ja YTA-alueet. Viestijän työnkuvaan kuuluvat ainakin erilaiset tapahtumat ja sidosryhmätilaisuudet alueella, alueellinen mediaviestintä ja sisällöntuotanto alueelliselle maaseutu.fi-sivustolle. Käytännössä maaseutuviestinnän koordinaattorit vastaavat alueensa maaseuturahoituksen viestinnän suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä yhdessä tärkeiden sidosryhmien kanssa.
www.lapinkeino.fi-sivuja ei päivitetä enää 27.1.2023 jälkeen. Sivut jatkavat arkistosivuina ainakin parin vuoden ajan. Täällä saa yhä käydä lukemassa juttuja tukea saaneista toimijoista ja yrittäjistä sekä vanhoja blogikirjoituksia. Uusi Lapin maaseutuviestinnän kotipesä tulee olemaan www.maaseutu.fi/lappi-sivusto, joka auennee alkuvuonna 2023. Sivujen päivittämisestä vastaa maaseutuviestinnän koordinaattori.
Myös Lapin keinon somekanavat jäävät tauolle 27.1.2023 alkaen. Kanavien seuraamista ei kuitenkaan kannata lopettaa! Kanavat mitä luultavimmin jatkavat elämäänsä myöhemmin keväällä 2023 maaseutuviestinnän koordinaattorin hypättyä puikkoihin. Voi olla, että tilien nimet muuttuvat matkan varrella, mutta tästä tiedotetaan myöhemmin lisää.
Rahoitushaut aukeavat hakuun näillä näkymin kesän korvilla 2023. Asetukset ovat vielä hieman vaiheessa, joten tarkkoja päivämääriä ei uskalleta vielä luvata. Nyt on kuitenkin hyvä aika pistää mietintämyssy päähän ja aivonystyrät liikkeelle ja alkaa suunnitella uusia hankkeita! Leadereiden strategiat on jo julkaistu ja Lapin alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelmakin on jo valmis. Leader-strategioita voi käydä lukemassa kunkin ryhmän sivuilta tai ottaa suoraan ryhmään yhteyttä lisätiedon saamiseksi. Lapin alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma löytyy puolestaan Lapin ELY-keskuksen sivuilta pdf-muodossa. Näillä näkymin ensimmäiset tämän rahoituskauden hankkeet pääsevät starttaamaan syksyllä 2023.
Kiitos kaikille kuluneista kolmesta vuodesta! Allekirjoittanut jatkaa 1.2.2023 alkaen Outokaira tuottamhan ry:n viestinnän asiantuntijana – luvassa on ainakin verkkosivujen uudistusta, sisällöntuotantoa, Nuoriso-Leader-asioita ja kansainvälisyyden edistämistä. Minut saa yhä kiinni samasta sähköpostiosoitteesta ja puhelinnumerosta: johanna.asiala@outokaira.fi, 040 1960 607. Maaseutuviestinnän koordinaattorin yhteystiedot saatte käyttöönne heti, kun henkilö tehtävään valitaan. Lapin ELY-keskuksen asiantuntijoiden ja Leader-ryhmien yhteystiedot löydät jatkossa täältä: www.lapinkeino.fi/mika-on-lapin-keino/ota-yhteytta/.
Idearikasta alkanutta vuotta 2023 – pidetään Lapista ja toisistamme huolta! <3
Johanna Asiala
Lapin keinon viestintäkoordinaattori