1) Kuka olen?
Olen Heidi Hannula ja toimin projektipäällikkönä Tiedosta tekoihin Lapin maaseudulla – TILMA -hankkeessa. Juureni ovat Sodankylän Sassalin kylässä, missä olen kasvanut maitotilalla. Olen asunut viimeiset 10 vuotta Oulussa. Keväällä muutin Rovaniemelle, hienoa asua taas Lapissa! Harrastan tällä hetkellä maalausta ja ulkoilua.
Valmistuin juuri kulttuuriantropologian maisteriksi Oulun yliopistolta. Olen suuntautunut opinnoissani Lapin kulttuureihin ja erityisesti Lapin maaseudun elinvoimaisuuteen. Ennen yliopisto-opintojani olen ehtinyt kouluttautua ja tehdä töitä ravintolakokkina ja media-assistenttina. Olen ollut monenlaisissa työtehtävissä, mutta erityisesti viestinnän tehtävät ja hankemaailma kiinnostavat minua. Olenkin erittäin innoissani aloittelemassa tiedonvälityshanketta aiheesta, joka on itselleni niin tärkeä asia.
Tehtäviäni hankkeessa on muun muassa hoitaa hankkeen viestintää, järjestää erilaisia tapahtumia, kuten työpajoja sekä webinaareja, ja kirjoittaa julkaisuja. TILMA on ennen kaikkea tiedonvälityshanke suunnattuna Lapin maaseudun toimijoille, joten tiedotamme ajankohtaisista asioista esimerkiksi maaseutupolitiikan saralla. Tavoitteena on tuoda esille Lapin maatilayrittäjien tärkeys maakunnan elinvoimaisuuden kannalta ja lisätä myös erilaista näkökulmaa Lapin maataloudesta julkiseen keskusteluun. Haluan tuoda esille, että Lapin maaseutu on virkeä, monipuolinen ja elinvoimainen.
2) Mitä hankkeeseen kuuluu?
Hankkeen ydintehtävä on jakaa tietoa Lapin maaseudun elinvoimaisuuden edistämiseksi. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä muiden samaa toimialaa koskevien toimijoiden, hankkeiden, oppilaitosten ja neuvontaorganisaatioiden kanssa. Tavoitteena on maatilayritysten toiminnan kehittäminen, lähiruoan käytön lisääminen, ajantasaisen maatalouspolitiikan tiedon levittäminen ja maaseudun toimijoiden yhteistyön lisääminen.
Hankkeen alkoi varsinaisesti toukokuussa 2022, ja hanke on lähtenyt hyvin käyntiin. Tämän kesän ajankohtaisin juttu on hankkeen sosiaalisen median kanavien avaaminen ja aktivointi, verkostoituminen sekä henkilökuvajuttujen haastattelut. Henkilökuvissa päästään näkemään lappilaisia ruoantuottajia ja muita Lapin maaseudun tärkeitä toimijoita.
Elokuussa löydät hankkeen Tervolan Maaseudulta Käsin -messuilta, tulkaahan moikkaamaan siellä! Loppuvuodelle on suunnitteilla erilaisia tapahtumia. Suunnitelmissa on esimerkiksi Lapin maatilayrittäjille suunnattu webinaarisarja ja Lapin maaseutuseminaari.
3) Jos katsot tulevaisuuteen, millaisena näet tilanteen hankkeen lopussa?
Hankkeen lopussa näen, että hanke on onnistuneesti ja aktiivisesti välittänyt tietoa Lapin maatilayrittäjille ja maaseudun eri toimijoille. Tiedon välittämisen ansiosta Lapin maaseutuyrittäjät ovat pystyneet kehittämään omaa toimintaansa. Hanke on lisännyt maatilayrittäjien itsevarmuutta viestiä myös itse omasta toiminnastaan. Kiinnostus lappilaiseen maaseutuun ja Lapin alkutuotantoon on lisääntynyt ja kuva Lapin maaseudusta on monipuolistunut. Lappilaisen ruoantuottajien arvostus on korkealla. Julkisessa keskustelussa korostuu maaseutuelinkeinojen merkitys ja tietoisuus niiden tärkeydestä. Lähiruoan suoramyynti ja jalostaminen on lisääntynyt tiloilla.
Hankkeen ollessa alussa kaikenlaiset näkemykset, ideat ja yhteistyöt otan ilolla vastaan. Eli otahan yhteyttä matalalla kynnyksellä!
Heidi Hannula
heidi.hannula@lappia.fi
0400395957
Seuraa myös hankkeen sosiaalista mediaa:
Instagram: @tiedostatekoihin
Facebook: TILMA – Tiedosta tekoihin Lapin maaseudulla
Hankkeen nimi: Tiedosta tekoihin Lapin maaseudulla – TILMA
Hankkeen hallinnoija: ProAgria Lappi ry
Hankkeen rahoittaja: Lapin ELY-keskus
Hankkeen kustannusarvio: 136 576 €
Hankkeen kesto: 1.3.2022–31.12.2023