Kokeiluhankkeilla uutta kehittämään!

Leader-ryhmiltä voi saada tavallisten yritystukien lisäksi myös kokeilutukea esimerkiksi erilaisten konsulttien käyttöön, kokeiluun liittyvien tilojen ja koneiden vuokraukseen, messukäynteihin ja markkinointisuunnitelman laatimiseen. Tässä jutussa esittelemme kahden yrittäjän kokeiluhankkeet. Molemmat tarinat ovat luettavissa myös Lapin keinon vuoden 2022 lehdessä.

Joffe’s Service, Singles@SkiResort-mobiilisovellus – Laskuseuraa puhelinsovelluksella

 

Kittilän Levillä vaikuttavan Joffe’s Service -ohjelmapalveluyrityksen yrittäjä Johanna Partanen päätti korona-aikana laajentaa yrityksensä toimintaa uudelle toimialalle – hän laittoi Leader Tunturi-Lappi ry:n tukemana kehitteille uuden puhelinsovelluksen.
– Singles@SkiResort on sovellus sinkuille ja muuten vaan hiihtokeskuksessa yksin liikkuville ihmisille, jotka kaipaavat hiihto-, lasku- tai muuta ulkoiluaktiviteettiseuraa. Sovellus on käytettävissä ympäri vuoden, kertoo yrittäjä iloisesti.

Kun rajoitusten myötä Levillä palveluiden täytyi pitää ovensa säpissä, ei yksin liikkuva päässyt luontevasti tapaamaan uusia ihmisiä. Hymyjä ei näe maskin takaa ja rinteessä on huivit ja kypärät päässä, toteaa Johanna.
– Kukaan ei tullut enää ”small talkaamaan” kaupassa tai hissijonossa, ihmiskontakteja sai vain sovittujen tapaamisten kautta. Yksinäisyys lisääntyi hurjaa vauhtia.

Niinpä Johanna alkoi pohtia, mikä toisi ihmisiä yhteen ilman tarvetta etsiä kumppania. Monet seuranhakusovellukset kun ovat suunnattu parisuhteen tai yhden illan ilojen etsimiseen.
– Sovellukseni on suunnattu pääasiassa ulkoiluseuran etsimiseen – tämä siis ei ole deittisovellus. Ulkoilemaan voi lähteä ihan kaveripohjaltakin, naurahtaa Johanna.
– Jos tapaamisesta kehkeytyy jotain muuta, vaikka elinikäinen ystävyys, niin sehän on vain hieno asia!

Singles@SkiResort-sovellus on ehtinyt jo demovaiheeseen. Sovelluksen demoversio on rahoitettu kokeiluhankkeella.
– Sovelluksessa voi luoda jo profiileja. Sovelluksen pitäisi avautua yleisölle vuoden 2022 loppuun mennessä, aluksi Levillä, sitten muissa keskuksissa, lupaa Johanna ja toteaa, että sovelluksesta tulee todella hauska.

Tarkoitus on tehdä yhteistyötä Levi Ski Resortin kanssa ja mahdollisesti tehdä keskukseen ja tunturiin ”meeting point”, jossa laskuseuralaiset voivat tavata ennen rinteeseen menoa. Tapaamispaikkaan voi kirjautua skannaamalla puhelimella paikan QR-koodin.
– Uskon, että sovellukselle on oikeasti tarvetta hiihtokeskuksissamme ja kansainvälisestikin. Hiihto- ja laskuseuralle on aina kysyntää, enkä ole aiemmin tällaiseen reaaliaikaiseen sovellukseen törmännyt, kertoo Johanna.
– Toivon, että tästä tulee lähes yhtä suosittu kuin Tinderistä, mutta paikannuksellisesti ja muutenkin luotettavampi sekä paremmin toimiva tarkoituksessaan!

Lisätietoa yrityksestä kotisivuilla
Instagram
Facebook

Yrittäjä Johanna Partanen päätti korona-aikana laajentaa yrityksensä toimintaa uudelle toimialalle – hän laittoi Leader Tunturi-Lappi ry:n tukemana kehitteille uuden puhelinsovelluksen.

Kaksi ihmistä tunturin rinteellä, toisella laskettelusukset, toisella lumilauta.

Kuva: Taikavasara Photography, Marko Vasara.

Tmi Keloa – Poronsarvista ja tuohesta silmälasikehyksiä

 

 Kemijärvellä optikkona toimiva Laura Knuuti sai Leader Pohjoisin Lappi ry:ltä tukea silmä- ja aurinkolasien kehysten materiaalikokeiluihin. Sodankylässä asuva Laura sai ajatuksen alun perin metsäretkellä koiran kanssa.
– Mietin, voisiko poronsarvia hyödyntää kehysten osana. En ollut ennen valmistanut kehyksiä, joten sitä varten täytyi ensin hankkia osaamista ja ryhtyä sitten toteuttamaan ideaa!

Osaamista Laura hankki muun muassa kansalaisopiston poronsarvi- ja tuohityökursseilla, jolloin syntyi idea ottaa mukaan materiaalikokeiluun myös tuohi.
– Apunani oli poronsarviartesaani Ari Järvenpää Kittilästä. Aila Koski-Vähälä Lapinlahdelta toimi mentorinani kehysten valmistamisessa.

Laura perusti keväällä 2021 Keloa-toiminimen, joka viittaa poronsarvien kelomiseen eli siihen, kun poro hankaa sarvistaan ylimääräisen nahan pois. Toistaiseksi Laura on toteuttanut kokeilua palkkatyönsä ohessa.

Kehysten toteutus on Lauran mukaan haastavaa, sillä lopputuloksen on oltava linssitettävä, päähän istuva ja käytössä kestävä. Lisäksi silmälasit luokitellaan lääkinnällisiksi laitteiksi, mikä asettaa ehtoja tuotteen valmistukselle.
– Prosessiin liittyy ymmärrettävästi paljon testausta ja arviointia.

Laura päätyi Leaderin pariin hieman erikoisella tavalla.
– Voitin ensin MAHTAVA-innovaatiokilpailun ideallani. Sain palkinnoksi konsultaatiota, jolloin sain tietää, että Leaderilta saisi tukea tällaisiin kokeiluihin. Otin yhteyttä Leaderin yritysneuvojaan ja siitä se sitten lähti, Laura muistelee. Hän uskoo, että ilman Leaderin tarjoamaa kokeilutukea syvällinen keskittyminen erilaisiin materiaaleihin ja niiden toimivuuteen kehyksissä ei olisi onnistunut.
– Kokeilutuella katettiin asiantuntija-avun ja konsultoinnin kustannuksia. Tuki varmisti sen, ettei tämä jää vain harrastukseksi, vaan on mahdollista tehdä joku päivä tuotteita myyntiinkin asti!

Kaksi tuohista aurinkolasikehystä nojaa koivunrunkoon, maassa lunta.

Kuva: Laura Knuuti

Kokeilutuella katettiin asiantuntija-avun ja konsultoinnin kustannuksia. Tuki varmisti sen, ettei tämä jää vain harrastukseksi, vaan on mahdollista tehdä joku päivä tuotteita myyntiinkin asti!
Laura Knuuti, Tmi Keloa

 

Yrittäjä tai yrityksen perustamista suunnitteleva! Tutustu maaseudun yritysrahoitukseen, kuvassa linkki.

Klikkaa ja lue lisää! Alla lisätietoa myös kokeilutuesta.

Jutut julkaistaan myös kesäkuussa 2022 ilmestyvässä Lapin keinon lehdessä! Lehti julkaistaan sekä painettuna että sähköisenä versiona. Julkaisusta tiedotetaan Lapin keinon sivuilla sekä somekanavissa.

teksti: Johanna Asiala
kansikuva: Lapin materiaalipankki, Terhi Tuovinen

Kokeilutuki - mitä ja miten?

Tukea voidaan myöntää liiketoimintasuunnitelman mukaisten kokeilutoimenpiteiden toteuttamiseen uudelle tai toimivalle yritykselle. Kokeilutuella suunnitellaan, testataan ja kehitetään uutta liiketoimintaa ja yrityksen uusia tuotteita, palveluja tai toimintamalleja asiakas- ja markkinalähtöisesti.

Kokeiluhankkeeseen voi sisällyttää mm. seuraavia, yrityksen normaaliin liiketoimintaan kuulumattomia kustannuksia: palveluiden, asiantuntijoiden ja konsulttien käyttö, kokeiluun liittyvien tuotantotilojen sekä koneiden ja laitteiden vuokraus, tuotekehittelyn kustannukset, messukäynnit, markkinointisuunnitelman laatiminen, koemarkkinointi ja kansainvälistymisselvitys. Kokeiluhanke on osa perustamistukea. Tuen suuruus kokeiluun on 2000–10 000 €.

Lue lisää:
https://www.lapinkeino.fi/mita-voidaan-tukea/yritysrahoitus/ > perustamistuki/kokeilutuki
https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/tuet/maaseudun-yritystuet/
https://www.lapinkeino.fi/mita-voidaan-tukea/miten-tukea-haetaan/ > Leader-ryhmien ja ELY-keskuksen yhteystiedot