Suomen kylien toiminnanjohtaja aloitti maakunnissa vierailunsa Lapista. Joulukuussa 2021 työnsä toiminnanjohtajana aloittanut Aleksi Koivisto ilahdutti lappilaisia kyläaktiiveja ja Leadereita Ylimuonion kylässä, jossa keskusteltiin päivän polttavista aiheista kuten yhdistysaktiivien jaksamisesta ja tulevista palvelumalleista kylillä.

Mitä kuuluu kyliin? -logo, Ylimuonio, Muonio.

Tapaaminen aloitettiin Ylimuonion kylän kuulumisilla. Ylimuonion kylätalo on 100 vuotta vanha entinen koulurakennus, joka sijaitsee komealla paikalla rinteessä kylän yläpuolella. Alhaalla siintää Muonionjoki. Uusia asukkaita on tullut kylään jonkin verran viimeisen 5–6 vuoden aikana, ja kyläläiset tituleeraavatkin kylää Muonion virkeimmäksi kyläksi – seitsemän lääkärin kyläksi. Vaikka täällä ei omaa kauppaa olekaan, on kyläläisillä nautintaoikeus miljoonan euron maisemaan, totesivat kyläläiset.

 

Ylimuonion Kylätoimikunta ry on ollut Leader Tunturi-Lappi ry:n Kylät koreaksi -teemahankkeessa mukana. Teemahankkeella on raivattu maisemaa ja rakennettu kylään 100 lampaan aitaus. Lampaat hoitavat tulevana kesänä kylämaisemaa. Kylätoimikunnan omalla Kylätalo-hankkeella maalataan ensi kesänä kylätalo uuteen uskoon.

Kyläläisiä puhumassa Ylimuoniossa.

Keskustelu kävi Ylimuoniossa vilkkaana. Keskellä kättään heilauttaa Lappilaisten kylien kyläasiamies Pirjo Riskilä.

Ylimuoniolla olisi hankkeissa töitä oikealle Excel-velholle, vaikka vierihoitoa saa heti pyydettäessä myös paikalliselta Leader-ryhmältä, mitä myös Leader Tunturi-Lappi ry:n toiminnanjohtaja Ella-Noora Polvi korosti. Ilmoille heiteltiin myös ideaa, että hankkeiden paperityön voisi hoitaa jonkinlainen kattojärjestö, mikä säästäisi kyläyhdistysten resursseja ja jaksamista hanketyössä. Nyt täytyy välillä jarrutella kehittämisinnostusta, sillä jaksaminen ei riitä kaikkeen. Omasta jaksamisesta täytyy pitää huolta ja on ok huiliakin välillä, huomautti Lappilaiset kylät ry:n kyläasiamies Pirjo Riskilä. Pirjo myös muistutti Lappilaisten kylien tarjoamista maksuttomista koulutuksista yhdistystoimintaan. Lapin keinon järjestämässä Hankeklubissa 17.3. on myös teemana yhdistykset työnantajina.

Aleksi Koivisto, Suomen kylien toiminnanjohtaja, esitteli itsensä 27-vuotiaaksi ähtäriläiseksi, joka asuu Vaasassa. Aluekehittäminen on tullut hänelle aiemmin tutuksi muun muassa Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI Public Oy:n tehtävissä. Lappi hänelle ei ole vielä tuttu maakunta, joten vierailu Tunturi-Lapin alueelle oli varmasti paikallaan.

Suomen kylien kehittämisen painopisteenä ovat tällä hetkellä monipaikkaisuuden ja maallemuuton edistäminen. Suomen kylillä on aloittanut myös uusi nuorisojaosto. Aleksi haluaa henkilökohtaisesti edistää viestiä, että Suomessa myös hiekkatien päässä voi asua ja kyläkouluja tulee olemaan maaseudulla vielä 30 vuoden päästäkin. Aleksi iloitsee siitä, että kylille sijoitetut eurot tulevat moninkertaisina takaisin ihmisten hyvinvoinnin lisääntymisen ja yhdessä tekemisen muodossa. Talkoot luovat paitsi yhteishenkeä myös konkreettisia asioita kuten kokoontumis- ja harrastepaikkoja kylillemme.

Aleksi Koivisto puhuu, penkeillä istuu Leader-toiminnanjohtajia. Tarjoilupöytä.

Aleksi Koivisto oli ensimmäistä kertaa käymässä Muonion kunnassa.

Aleksi korosti, että maallemuuttoa kohtaan kohdistuvan kiinnostuksen kasvaessa Lapilla on ns. tuhannen taalan paikka. Suurin osa viime vuosien muuttovoittoisista kunnista sijaitsee Lapissa. Lappiin mahtuu silti yhä tulijoita.

Keskustelua Ylimuoniossa herättivät erilaiset uudet palvelumallit, joita kylille voidaan tarjota erityisesti soteuudistuksen jälkeen. Palvelubusseja on jo kokeiltu eri puolilla Suomea, ja niissä voisi piillä ratkaisu moniin palvelutuotannon haasteisiin, vaikka myös lähipalveluja tarvitaan tulevaisuudessa, korosti Aleksi Koivisto. Lisäksi alueellinen korkeakouluopiskelijoiden opintolainalyhennys on lähdössä konkreettisesti liikkeelle, ja on sanomattakin selvää, että se palvelee erityisesti harvaanasuttuja alueita, erityisesti vetovoimaista Lappia. Pilottialueeksi kokeilulle onkin valikoitunut Itä- ja Pohjois-Suomen alue. Suomen kylät ry on ollut aktiivisesti lakivalmistelussa mukana. Iloisena Aleksi sai kertoa myös 300 000 euron extrarahoituksesta, jonka Suomen kylät on saanut valtiolta. Tällä rahoituksella voidaan tehdä paljon hyvää lähitulevaisuudessa!

 

Tutustu Suomen kylät ryn ja Lappilaiset kylät ryn toimintaan:

https://suomenkylat.fi/

https://www.facebook.com/Suomenkylat

https://www.instagram.com/suomenkylat/

http://lappilaisetkylat.fi/

https://www.facebook.com/lappilaisetkylat

https://www.instagram.com/lappilaisetkylat/