Osaavan oppaan johdolla kestävästi kalaan

Kalastuspalveluita Muoniossa tarjoava Wildfish Guiding nojaa kestävään kalastukseen ja uskoo yritysten välisen yhteistyöhön. Ohjelmapalveluiden järjestämiseen tarvittavat kalustohankinnat toteutettiin Leader-tuella.

Muoniolaisen yrittäjän Heikki Pöyskön piti alun perin perustaa Muonioon uusi erä- ja kalastusliike, mutta idea ei ottanut tuulta alleen rahoituksen muodossa. Entinen myymäläpäällikkö on myöhemmin ajatellut, että ehkä olikin hyvä, etteivät alkuperäiset suunnitelmat toteutuneet.
– Olen suorittanut luonto- ja eräopaskoulutuksen Muoniossa Ammattiopisto Lappiassa vuosina 2014–2015, kun olin opintovapaalla myymäläpäällikön tehtävistä. Kutsuisin sitä jopa elämäni muistorikkaimmaksi vuodeksi, naurahtaa Heikki. Lisäksi Heikki on opiskellut itsensä kalastusoppaaksi, niin ikään Ammattiopisto Lappiassa Muoniossa.

Maaliskuussa 2018 aloitti toimintansa Heikin yritys Wildfish Guiding. Heikki pyörittää yritystä yksin.
– Sesonkiaikana minulla on usein työharjoittelijoita ammattiopistolta. Lisäksi Pertti Heikkilä toimii kumppaninani; hän tekee esimerkiksi oppaan töitä kesäisin minulle laskutuksella, Heikki kertoo.

Yritystoiminnan kuumin sesonki on kesällä, jolloin asiakkaita riittää kolmen kuukauden ajan lähes tauotta. Tuolloin on nimittäin lohenkalastuksen vilkkain aika. Haaveissa on kuitenkin saada sesonki laajemmaksi, jolloin Heikki pystyisi elättämään itsensä täysin yritystoiminnan voimin. Tällä hetkellä Heikki tekee talvisin autotestiajoja yritystoiminnan hiljaisempina aikoina.
– Pystyn nyt työllistämään itseni yritystoiminnalla 7 kuukauden ajan vuodessa. Olen laskeskellut, että jos sesonkia saisi kaksi kuukautta pidemmäksi, niin pärjäisi vuoden ympäri. Kansainväliset asiakkaat voisivat olla avain talvikauden jatkamiseen marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana.

Ensimmäisessä kuvassa on käynnissä Lappia-Koulutus Oy:n tilaama pilkinnän opastamisen ABC-kurssin retki Muonion lähialueelle. Toinen ja kolmas kuva on otettu erä- ja luonto-opasopiskelijoiden hiihtovaellukselta Kilpisjärven erämaassa keväällä 2021. Wildfish Guiding tekee tiivistä yhteistyötä paikallisen ammattiopiston kanssa. 

 

Lähes kahden miljoonan suomalaisen harrastus

 

Wildfish Guidingin päätuote ovat erilaiset kalastusretket, jotka ovat räätälöitävissä asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Tarjolla on kesäisin Muonionjoella lohen ja harjuksen kalastusta sekä matkoja tunturijärville ja talvisin puolestaan pilkkimistä erämaajärvillä.
– Olen pistänyt merkille, että lohenkalastus herättää aina asiakkaissa tunteita, samoin itsessäni. Siihen ei totu, kun lohi syö, vaan elää itsekin mukana asiakkaan ilossa, Heikki toteaa.

Kalastusretkien lisäksi Heikki vuokraa asiakkaille veneitä, joilla päästä liikkumaan vesistöillä. Noin viiden vuoden aikatähtäimellä olisi hienoa päästä tarjoamaan asiakkaille myös muita lisäpalveluita:
– Majoitustoiminta ja ruokailu toisivat lisäarvoa asiakkaille. Nyt viipymät ovat pisimmillään 3–4 vuorokautta. Jos tarjolla olisi majoitusta ja ruokailua, viipymät pitenisivät ja palveluillani olisi parempi kate.

Suomessa on kysyntää kalastusohjelmapalveluille, nimittäin kalastusta harrastaa Heikin mukaan jopa kaksi miljoonaa suomalaista. Markkinointia Heikki on toistaiseksi kohdentanut isoihin kaupunkeihin, joista ihmisten pitää lähteä hieman kauemmas kalaan.
– Tänne on tullut ympäri Suomea perheitä, pariskuntia, yritysporukoita, kaveriporukoita sekä usein isä-poika-parivaljakoita viettämään laatuaikaa kalastuksen parissa.

Myös kansainvälisiä matkailijoita on ollut jonkin verran.
– Viime kesänä oli yksi sveitsiläinen porukka, sitä ennen virolaisia. Kansainväliset asiakkaani tulevat pääasiassa Euroopasta: Alankomaista, Iso-Britanniasta, Saksasta ja Venäjältä, Heikki luettelee.

Heikillä käy monenlaisia asiakkaita! 1. kuvassa ensimmäistä kertaa elämässään kalassa olleet asiakkaat saivat lohen noin kahden minuutin kalastuksen jälkeen. 2. kuvassa viehekalastuskoulutus huipentui upeaan haukeen. 3. kuvassa pilkittiin rautua.

 

Yhteistyötä kilpailuasetelman sijaan

 

Wildfish Guiding on saanut tukea investointeihinsa paikalliselta Leader-ryhmältä. Leader Tunturi-Lappi ry tuki Heikki Pöyskön yrityksenYrittäjä tai yrityksen perustamista suunnitteleva! Tutustu maaseudun yritysrahoitukseen, kuvassa linkki. investointeja maaseuturahastosta vuosina 2018–2019.
– Moottorikelkka oli suurin investointi. Sen kylkeen hankittiin myös henkilö- ja tavarareki kuljetuksia varten, kertoo Heikki. Kelkan lisäksi tuella hankittiin muun muassa peräkärry, moottorikaira ja talviteltta.

Tie Leaderin pariin löytyi alun perin Muonion kunnan neuvojen avulla.
– Suuri apu oli myös konsultti Ari Saarelasta, joka teki kanssani tarvittavat laskelmat ja neuvoi tukien haussa.

Kaikkiaan Heikille jäi tuenhakuprosessista positiivinen mielikuva.
– Leader-tuesta oli iso hyöty, ilman sitä tuskin olisin lähtenyt investoimaan kalustoon.

Muonion kunnassa on Heikin mielestä mukava toimia yrittäjänä, sillä yrittäjät eivät näe toisiaan kilpailijoina, vaan ennemminkin yhteistyökumppanina.
– Majoituspalveluiden tarjoajat ovat vinkkailleet matkailijoille palveluistani. Toisinaan ohjaan asiakkaita kollegoiden palveluiden pariin, kun itselläni on liian kiire.

Heikki on ollut aktiivisesti mukana Muonion matkailuyhdistyksessä toimien sen hallituksessa. Lisäksi Wildfish Guiding on mukana Visit Muonio 2025 -hankkeessa, jossa on saatu jo hyviä tuloksia.
– Yhteinen brändimme on edistynyt ja yritykset ovat lähentyneet keskenään.

Heikki Pöyskö ja pyydystetty lohi.

Heikki ja saaliiksi saatu lohi. 

 

Ei kalastusta pakastimen täyttämistä varten, vaan kestävästi

 

Kestävyys on tärkeässä roolissa Heikki Pöyskön yritystoiminnassa.
– Emme asiakkaiden kanssa koskaan lähde joelle tai järvelle täyttämään pakastinta. Otamme vain ne kalat, mitä tarvitaan, ei yhtään ylimääräistä, Heikki korostaa.

Kesät ovat nykyään kuivempia ja kuumempia, mikä on heikentänyt kalakantoja useissa vesistöissä.
– Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa uhkaa erityisesti järvillemme. Rautu on häviämässä useista järvistä tämän takia. Joissa lämpeneminen aiheuttaa puolestaan sen, etteivät pois päästetyt kalat enää selviäkään, vaan kuolevat, harmittelee Heikki.
– Lohitilanne Muonionjoessa on toistaiseksi ok, voisi toki olla aina parempikin. Meripyynti on mielestäni turhan voimakasta, jokeen olisi potentiaalia nousta enemmän lohta.

Heikin mielestä yksi oppaan tärkeistä rooleista kalastusmatkalla on kertoa asiakkaille kestävästä kalastamisesta.
– Lapissa on tällä hetkellä yksi järvi, joissa kalastus on Metsähallituksen sääntelemää, ja sinne pääsee vain yksi porukka kerrallaan oppaan johdolla. Tällaisia paikkoja saisi mielestäni olla enemmänkin.

Heikin mukaan kalastuspaikkoja pitää olla tarjolla satoja, jotta kalaa ei tarvitse pyytää kestämättömästi. Oppaan täytyy aktiivisesti etsiä uusia kalastuspaikkoja ilmakuvien ja karttojen avulla.
– On opeteltava kärsivällisesti tunnistamaan ja tuntemaan hyvät apajat. Niitä on Lapissa niin paljon, ettei kaikkia ehdi käymään läpi yhden ihmiselämän aikana.

Niinpä Heikillä riittääkin tekemistä, kun hän suuntaa tänä talvena uusien kalapaikkojen etsintään.

Ihmiset poseeraavat raudun kanssa pilkillä.

Iloinen kaveriporukka poseeraa rautusaaliinsa kanssa Kilpisjärven erämaassa. Rautu kulkee parvessa, ja kun oikea hetki sattuu, voi pilkiltä saada upean saaliin!

 

Tutustu Wildfish Guidingin toimintaan:

https://www.wildfishguiding.com/

https://www.instagram.com/wildfishguiding/

https://www.facebook.com/wildfishguiding

 

teksti: Johanna Asiala
kuvat: Wildfish Guiding
kansikuva: Lapin materiaalipankki, Terhi Tuovinen