Haluammeko maaseudun asukkaiden olevan hyvinvoivia sekä henkisesti että fyysisesti? Että he tuntevat yhteyttä toisiinsa, kiinnittyvät paikallisiin yhteisöihin ja saavat pystyvyyden kokemuksia? Haluammeko lisätä todennäköisyyttä siihen, että kotiseudultaan pois muuttaneet kokevat palaamisen houkuttelevaksi? Yhtä ihmekonstia tuon kaiken toteuttamiseen ei ole, mutta kulttuuri ja kulttuuritoimintaan osallistuminen tutkitusti lisäävät hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta.
Laveasti ajatellen kulttuuria on kaikki se, mitä ihmiset ovat kautta aikain oppineet tekemään, arvostamaan, johon he ovat oppineet uskomaan ja josta on opittu nauttimaan. Arkiajattelussa miellämme kulttuurin usein hieman suppeammin ja käytännöllisemmin. Kun alueemme asukkaat ovat pohtineet Koillismaan vahvuuksia ja mahdollisuuksia, he ovat nostaneet esiin mm. paikalliset tarinat, perinteet, aktiiviset taiteiden harjoittajat ja harrastajat, luovuuden sekä vahvan identiteetin. Hyvinvoinnin tuottajina nähdään taloudellisen toiminnan ohella paljon sellaista, joka tuottaa nimenomaan henkistä hyvinvointia.
Paikallisuus ja alueellisuus ovat edelleen tärkeitä ihmisen identiteetin kannalta, vaikka elämme globaalissa maailmassa. Ryhmään kuuluminen on perustarve, siinä toimiminen tuottaa merkityksellisyyden kokemuksia. Siksi kulttuuritoiminnan tukemista ei saa pitää vähempiarvoisena, eikä sitä saa asettaa vastakkain esimerkiksi elinkeinojen tukemisen kanssa myöskään maaseutua kehitettäessä. Se, mikä saattaa näyttäytyä pienen piirin harrasteluna eikä itsessään tuota euroakaan taloudellista voittoa, voi olla yllättävän arvokasta ja lisätä koko yhteisön hyvinvointia.
Esimerkkinä käy vaikkapa pienessä kunnassa toimiva harrastajateatteri. Sen aktiivit harjoittelevat ja esittävät näytelmän joka vuosi, talkoilla ja Leader-tuen avulla rakennetaan pitkään haaveissa ollut näyttämörakennus. Kun puitteet ovat kunnossa, näytöksissä alkaa käydä yhä enemmän yleisöä ja yhdistykseen liittyy uusia jäseniä. Katsojamäärän kasvaessa teatterin jäsenet motivoituvat tuottamaan kunnianhimoisempia esityksiä, ja yhteistyötä aletaan tehdä muiden taiteenharrastajien kanssa. Pieni kunta saa positiivista julkisuutta, alueen yritykset hyötyvät kasvaneesta aktiivisuudesta ja yhdessä tekeminen innostaa mukaan myös vapaa-ajan asukkaita. Kuulostako tutulta? Todennäköisesti kyllä, vastaavia esimerkkejä löytynee melkein joka kunnasta. Kulttuuri ja paikallisuus ovat jatkossakin maaseudun supervoimia!
Pirjo Jaakkonen on toiminnanjohtaja, joka osaa arvostaa paikallista kulttuuria.