Lapin maaseutu elää ja voi hyvin, kun sitä tuetaan

"Missä on tarjolla puhdasta ilmaa ja vettä, väljyyttä, tervettä ympäristöä, yhteisöllisyyttä ja järkevää tekemistä? Olisi hienoa, jos mahdollisimman monen vastaus olisi, että Lapissa tietysti!"

Rovaniemen Lehtojärvellä sijaitsee Uuninmuuraaja Jaakko Moilasen yrityksen toimitilat. Perinteisiä peräpohjalaisia muureja hän muuraa sinne, mihin asiakkaat ne haluavat, mutta Lehtojärvellä syntyy hirsikehikkoja.
– Periaatteessa hirsitalon voi kuljettaa osissa minne vain, vaikka se täällä tehtäisiinkin. Pienemmät rakennukset, kuten saunat, voi kuljettaa kokonaisina, kertoo Jaakko.Yrittäjä tai yrityksen perustamista suunnitteleva! Tutustu maaseudun yritysrahoitukseen, kuvassa linkki.

Jaakko sai maaseuturahaston tukea tukkivannesahaan ja hirsihöylään. Tuen myönsi Peräpohjolan Leader ry. Kokonaisrahoitus kahden hankkeen aikana nousi yhteensä 14 227 euroon, josta avustuksen osuus oli 35 % eli lähes 5 000 euroa.

Jaakko kiittelee erityisesti Business Rovaniemeltä saamaansa tukea hankkeen hakuvaiheessa.
– Teimme yritysneuvojan kanssa yhdessä tarvittavat laskelmat ja hankehakemuksen. Siitä oli suuri apu.

Maailmanlaajuinen pandemia ei ole vaikuttanut juurikaan perinnerakentamisen tai uuninmuurauksen kysyntään. Toistaiseksi Jaakko on valmistanut tilauksia yksin.
– Haluan pitää toiminnan jatkossakin pienenä. Jos kehittää toimintaa, pitäisi olla isot hallitilat ja valtavat tuotannot, ja siihen en haluaisi lähteä.

Jaakko on paluumuuttaja, joka opiskeli restaurointialaa Turussa, mutta palasi sitten perheineen takaisin kotipaikkakunnalleen Rovaniemelle. Anne Ristioja Lapin ELY-keskuksesta toteaa, että Jaakko Moilanen on hyvä esimerkki siitä, miten maaseudulla voi työllistää itse itsensä yrittäjyydellä.
– Maaseutu ei pysy elinvoimaisena ilman aktiivisia asukkaita ja ahkeria yrittäjiä, joista tässä on yksi!

 

Maaseuturahaston tuella saadun tukkivannesahan avulla Jaakko voi valmistaa hirsitalojen kehikkoja Rovaniemen Lehtojärvellä.

 

 

Tuen avulla kasvetaan ja kehitytään

 

Lapin maaseutu elää uuden tulemisen aikaa. Korona on koetellut maakuntaa, mutta kehittämistoimilla on autettu yrittäjiä ja lisätty viihtyisyyttä asukkaiden näkökulmasta.

Lapin kylille tunnusomaista on yrittäjäystävällisyys ja pitkäjänteinen kehittämistoiminta, kuten laajakaistayhteyksien rakentaminen.
– Kylille halutaan uusia asukkaita ja yrittäjiä. Kun tietoliikenneyhteydet ovat kunnossa, monen työ, opiskelu ja harrastustoiminta maaseudulla helpottuu. Näin kynnys maallemuuttoon madaltuu, Anne toteaa.

Hyvin menestyvät yritykset tuovat maaseudulle kauan kaivattuja työpaikkoja ja yritysten välistä yhteistyötä. Yrittäjien lisäksi yhdistykset ja kehittäjäorganisaatiot voivat saada avustusta Lapin ELY-keskuksesta tai paikalliselta Leader-ryhmältä.
– Meiltä saa rahoitusta konkreettisiin asioihin, kuten yritysten investointeihin tai vaikkapa maaseudun pyöräreittien suunnitteluun ja rakentamiseen.

ELY-keskus ja Leader-ryhmät myöntävät maaseuturahaston tukea jatkuvalla haulla.
– Monen lappilaisen yrityksen alku on lähtenyt pienestä yritysinvestoinnista, johon on saatu maaseuturahaston tukea. Tuki auttaa niukassa rahatilanteessa yrityksiä kasvamaan, vaikka se kattaakin vain osan investoinnista, kannustaa Anne.
– Investointitukea hakiessa kannattaa olla ennakoiden liikenteessä, sillä hakemusten käsittelyssä menee aikansa ja tuet maksetaan vasta käsittelyn jälkeen.

”Monen lappilaisen yrityksen alku on lähtenyt pienestä yritysinvestoinnista, johon on saatu maaseuturahaston tukea. Tuki auttaa niukassa rahatilanteessa yrityksiä kasvamaan, vaikka se kattaakin vain osan investoinnista.”
– 
Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus

 

 

Vastassa jo ruohonjuuritasolla

 

Ruohonjuuritason kehittämistarpeisiin kylissä ja kunnissa vastaavat paikalliset Leader-ryhmät.
– Hankkeet tulevat usein idea-asteella: tarvitaan yksittäiseen juttuun rahaa. Ideasta aletaan yhdessä kehrätä hanketta, selittää Anne Anttila Leader Outokaira tuottamhan ry:stä.
– Kaikki ideat eivät johda hankkeeksi saakka, sillä hankkeen toteuttamisessa on aika suuri työ. Monesti keskustelemalla löydetään vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Pellossa, Torniossa ja Ylitorniolla toimiva Outokaira on auttanut paikallisia toimijoita jo 25 vuoden ajan. Kokemusta maaseudun asukkaiden kehittämistarpeista on kertynyt satojen hankkeiden kautta. Viime vuosina hankehauissa trendeinä ovat olleet reitistöhankkeet ja kylätaloihin liittyvät energiaremontit.
– Lämmitysjärjestelmiä on vaihdettu uusiutuviin energialähteisiin monissa kylissä, iloitsee Anne.
– Toki aina on mukavaa, jos kehitetään jotain omaa ja uutta – ei samaa kuin naapurikylässä tai naapuriyrittäjällä.

 

 

Tulevaisuus on nuorissa

 

Kehittämisen tarkoitus on, että Lapin maaseudulla voidaan asua, harrastaa sekä harjoittaa elinkeinoa. Eräs asia kuitenkin huolettaa:
– Nuorille suunnattuja hankkeita on ollut maaseudulla melko vähän. Nuoret ovat kuitenkin ryhmä, joka tutkimusten mukaan muuttaa Lapista, ja vain harva palaa opiskeluiden jälkeen takaisin, sanoo Anne Ristioja. Hänen mielestään nuorille on tärkeää tarjota työkaluja oman tulevaisuutensa rakentamiseen Lapissa.
– Usealla Leader-ryhmällä on käytössä Nuoriso-Leader-rahoitusta, jota käytetään nuorten omiin, pieniin hankkeisiin, vinkkaa puolestaan Anne Anttila.

Molemmat Annet kehottavat myös pitämään mielessä Lapin realiteetit.
– Meitä lappilaisia on vähän. Mahdollisimman moni, mieluiten kaikki, on saatava mukaan Lappi-talkoisiin, siis pitämään lappilaisten puolta ja kehittämään kotiseutuansa.

Pandemia-aika näytti, mitä maaseutu voi ihmisille parhaimmillaan tarjota. Nyt sama oivallus pitäisi Anne Ristiojan mielestä saada perille laajemmalle joukolle.
– Missä on tarjolla puhdasta ilmaa ja vettä, väljyyttä, tervettä ympäristöä, yhteisöllisyyttä ja järkevää tekemistä? Olisi hienoa, jos mahdollisimman monen vastaus olisi, että Lapissa tietysti!

Anne Ristioja hymyilee kameralle, taustalla lampi, t-paidassa lukee maaseudulla tilaa elämälle.

Anne Ristiojan mukaan maaseudulla on tilaa elämälle!

Tutustu:

Perinnemuurausta Rovaniemellä: https://www.perinnemuuraus.fi/

Lapin ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien tarjoamista tuista (linkit avautuvat samassa välilehdessä):

 

Teksti & kuvat: Johanna Asiala
Infografiikka: Sonja Niemelä, Lapin ELY-keskus

Vuoden 2021 Lapin ELYn kolmannen yritystukien hakujakson päättymiseen on aikaa...

Päivä(t)

:

H(s)

:

Minuutti(a)

:

Second(s)

Vuoden 2021 neljäs yritystukien hakujakso alkaa heti edellisen perään ja päättyy...

Päivä(t)

:

H(s)

:

Minuutti(a)

:

Second(s)

Lapin ELY-keskuksen yritystukien jäljellä olevat valintajaksot vuonna 2021: 3. hakujakso 1.6.–31.8.2021 sekä 4. hakujakso 1.9.–30.11.2021. Vuoden 2022 ensimmäinen valintajakso julkaistaan myöhemmin. Yritykset voivat hakea Leader-rahoitusta pääsääntöisesti jatkuvasti.

Lähtölaskennan taustakuvat: Maaseutuverkosto