Poronlihaleikkaamo omaan pihapiiriin Leaderin tuella
Antti Äärelän kotipiiristä löytyy nyt oma poronlihaleikkaamo. Tulevaisuudessa kotipiha työllistääkin kenties kaksi Äärelän perheen jäsentä.Lapin paliskunnan poroisäntä, vuotsolainen Antti Äärelä on toiminut porohommissa koko ikänsä. Porotalous on hänellä verissä ja siirtyy toivottavasti tulevaisuudessa taas seuraavalle sukupolvelle. Talossa riittääkin vilskettä ja vipinää, sillä Antilla ja hänen vaimollaan Eeva-Mari Äärelällä on neljä lasta: 7-vuotias Nils-Eelis, 5-vuotias Etta sekä pian 11 kuukautta vanhat kaksoset Juhan-Arvo ja Ksenia.
– Minusta tulee isona poronainen, ilmoittaakin Etta reippaasti.
Antti myy poronlihaansa jonkin verran suoramyyntinä, mutta vielä hän ei ole rohjennut laittaa kaikkia lihoja suoramyyntiin. Suurin osa lihoista menee teurastamon kautta suoraan isoille ostajille. Jalosteita Antti ei ole vielä valmistanut itse.
– On se ollut pienessä mietinnässä, mutta vielä ei ole liikuttu ajatuksen kanssa eteenpäin.
Toiminnan taustalla on ollut oma toiminimi vuodesta 2007 lähtien. Nyt pihapiirissä on uusi poronlihaleikkaamo, jonka rakentamiseen tuen myönsi Leader Pohjoisin Lappi ry. Hanke alkoi jo vuonna 2016 ja sai päätöksensä toukokuussa 2020.
– Elintarvikehuoneiston ilmoituksen tein alkuvuonna 2021, sen jälkeen olen voinut leikata poroni omassa pihapiirissäni, kertoo Antti.
Antti voi suositella Leader-tukea muillekin samanlaisessa tilanteessa oleville yrittäjille.
– Kaikki tässä leikkaamossa katettiin Leaderin myöntämällä maaseuturahaston tuella, vaikka toki omarahoitustakin oli oltava. Hankkeen toteutus oli lopulta helppo juttu, vaikka paperityötä olikin paljon.
Pientä puhetta yhteistyöstä muiden paliskunnan poromiesten kanssa on ollut, mutta toisaalta suurin piirtein kaikilla on jo omat leikkuutilat. Porotalous on Antin mukaan Vuotsossa pääelinkeino ja suurin työllistäjä.
– Jatkajia työlle on, paliskuntaan tulee säännöllisesti uusia poromiehiä. Haasteeksi täällä meillä voisi nimetä erityisesti maakäytön ja eri maankäyttömuotojen väliset ristiriidat.
Antilla on myös selkeä kuva siitä, millainen poronlihan ja sen jalosteiden kysyntä-tarjonta-suhde on tällä hetkellä.
– Teurasmäärä meidän paliskunnassa oli noin kolmasosa normaalista, syynä viime talven vaikeat sää- ja luonnonolosuhteet. Lumet satoivat aikaisin, lunta oli enimmillään 133 cm. Onneksi tämä talvi oli parempi.
Poronlihan kysyntä ei ole kadonnut pandemian myötä minnekään, vaan Antin näkemyksen mukaan jopa kasvanut. Korona on vaikuttanut lähinnä tukku- ja ravintolamyyntiin negatiivisesti.
– Poronliha tulee täällä jopa loppumaan, ei ole mitä myydä.
Kuva: Eeva-Mari Äärelä.
Työllistyminen omalle kotipihalle mahdollista
Poronlihaleikkaamon investointi oli sen verran mittava, että toistaiseksi uutta investointitarvetta ei ole selkeänä mielessä.
– Tavoitteena on ensin saada omat teuraat pyörimään oman leikkaamon kautta, Antti summaa.
Tosin vierestä Eeva-Mari huomauttaa, että uusia investointikohteita on kyllä koko ajan mielessä, mutta kaikkeen ei tarvitse heti tarttua. Molemmat ovat kuitenkin sitä mieltä, että ison hankkeen toteuttamisessa on se hyöty, että seuraavan hankkeen kohdalla tietää, mitä tehdä eri tavalla.
Antin lisäksi myös Eeva-Marilla on omia tavoitteita leikkaamon suhteen:
– Haaveena olisi työllistyä ihan tässä omassa kotipihassa, hän naurahtaa. Eeva-Mari on nyt äitiyslomalla Vuotsossa sijaitsevasta Saamen kielipesästä, jossa hän on työskennellyt pitkään.
– Kielipesä on minulle sydämen asia, mutta olisi ihana tehdä töitä kotona porojen ja käsitöiden parissa.
Eeva-Marilla ja Antilla on talo täynnä poroperinteen potentiaalisia jatkajia. Kuvassa oleva Ettakin ilmoitti haluvansa isona poronaiseksi.
teksti: Johanna Asiala
Kansikuva: Lapin materiaalipankki