Mitä tehdä, kun kesätöitä ei löydy, mutta taskurahan tienaaminen kotipaikkakunnalla kiinnostaa? Lappilaiset nuoret voivat työllistää itsensä 4H-yrittäjänä ja hakea tukea yrittäjyyteen liittyviin hankintoihinsa Nuoriso-Leaderilta.
Anttu Kemppainen on 15-vuotias nuori jääkiekkoa harrastava yrittäjänalku Sodankylästä. Hän on saanut tukea yrittäjyyskokeiluunsa Leader Pohjoisimman Lapin Nuoriso-Leaderista. Virallisesti Anttu on kuitenkin 4H-yrittäjä.
Antun yrityksen nimi on kuvaava – Antun apu.
– Teen kaikenlaista. Talvella teen lumitöitä kolalla ja lumilingolla, kesällä leikkaan nurmikkoja, teen puutöitä ja haravoin, luettelee Anttu.
Yrityksen markkinointi on toistaiseksi sujunut jakamalla esitteitä postilaatikoihin sekä hyödyntäen puskaradiota.
– Hyvin on töitä riittänyt. Vakiasiakkaitakin on kertynyt tässä ajan saatossa, ja heiltä olen saanut hyvää palautetta.
Anttu laskuttaa työt asiakkailta suoraan käteisellä, ja tuntihinta sovitaan tietysti ennen töiden aloittamista. Vaikka töitä on riittänyt, ehti Anttu pitää vapaatakin kesällä.
Kaikki lähti liikkeelle kesätyötarpeesta. Tuolloin Anttu oli vielä alle 14-vuotias, jolloin kunnan kesätyöt eivät tulleet kyseeseen.
– Äiti kertoi minulle keväällä tästä mahdollisuudesta, että voisin työllistää itse itseni nuorisoyrittäjänä. Siitä se ajatus sitten lähti. Pyörät lähtivät liikkeelle melko nopeasti ja 1.6.2020 pääsin jo aloittamaan yrittäjän hommat, kertoo Anttu.
Kevyellä paperityöllä yrittäjyyteen käsiksi

Antun työmaata viime kesältä.
Nuorilla 4H-yrittäjillä paperitöitä ei ole tiedossa kovinkaan paljoa, vaan yrittäjyyden kokeilemisesta on tehty mahdollisimman kevyttä.
– Hakemuksen lisäksi paperitöihin kuuluu vuosiraportin laatiminen. Vanhemmat olivat apunani, kun sitä kirjoitin.
Apua paperitöiden selättämiseen tarjoavat niin paikallinen 4H-yhdistys kuin Leader-ryhmäkin. Käytännössä 4H-yrittäjyys tarkoittaa Antun tapauksessa sitä, että hän sai 300 € tuen halkomakoneen ja työhanskojen hankintaan Leader Pohjoisimman Lapin Nuoriso-Leader-rahoituksesta. Tämän jälkeen hän haki 4H-yrittäjäksi paikallisen 4H-yhdistyksen kautta.
Toistaiseksi Anttu ei tiedä muita sodankyläläisnuoria, jotka olisivat alkaneet 4H-yrittäjäksi.
– Ehkä tätä mahdollisuutta voisi markkinoida meille nuorille enemmän.
Koska Anttu on tällä hetkellä kunnan ainoa aktiivinen 4H-yrittäjä, on häntä pyydetty useasti kertomaan toiminnastaan niin paikallislehdille kuin muille ikätovereille. Anttu on kuitenkin toiminut mielellään kasvoina nuorisoyrittäjyydelle.
Leaderista tukee ja aktivoi nuoria
Leader Pohjoisin Lappi on edistänyt Nuoriso-Leader-toimintaa vuodesta 2018 alkaen Youth Activator Network -hankkeella. Hankkeen projektipäällikkö Salla Klemetti kertoo, että kahdella Sodankylän yläkoululla on pidetty hankkeen toimesta yrittäjyystyöpajoja, joissa on esitelty myös 4H-yrittäjyyttä ja Nuoriso-Leader-tukea ylipäänsäkin.
– Yrittäminen on hyvä vaihtoehto kesätöille. Nuoret, jotka jäävät ilman kesätöitä, voivat aloittaa tuenhakuprosessin vaikka vasta kesällä ja silti ehtiä tekemään samana kesänä nuorisoyrittäjänä töitä, Salla selittää.
Salla muistuttaa, että saadakseen Nuoriso-Leader-tukea ei nuoren kuitenkaan tarvitse olla 4H-yrittäjä. Kaikki 10–29-vuotiaat nuoret voivat hakea tukea yhteisiin projekteihin kuten harrastusvälineiden hankkimiseen ja tapahtumien järjestämiseen ja 13–29-vuotiaat omiin yrittäjyyskokeiluihin. Ehtona on, että projektit ja yrittäjyyskokeilut ovat nuorten ideoimia ja nuoret vastaavat itse niiden toteutuksesta ja raportoinnista.
– Haku on jatkuva, joten kannustan kaikkia nuoria ottamaan ideoiden suhteen matalalla kynnyksellä yhteyttä.
Vaikka kolmevuotinen Youth Activator Network -hanke on helmikuussa 2021 tullut tiensä päähän, jatkuu Nuoriso-Leader-toiminta Pohjoisimman Lapin alueella. Viimeisimpänä on kartoitettu nuorten mielialoja ilmastoasioiden suhteen: mitä nuoret toivoisivat, että alueella tehtäisiin ilmaston eteen?
– Olemme tehneet ilmastokyselyn nuorille ja nyt olemme järjestämässä ilmastoiltojakin, ensimmäisenä Savukoskelle. Nuorilla on selvästi huoli ilmastosta eli aihe on jatkossakin tärkeä.
Aiheen tärkeys tulee näkymään jatkossa enemmän myös Leader Pohjoisimman Lapin toteuttamissa hankkeissa sekä tulevassa strategiassa.
Salla ehti itse olla hankkeen puikoissa noin puolen vuoden ajan. Ilokseen hän on saanut huomata, että nuorten aktivointi on tuottanut tulosta.
– Jokainen ennen joulua pidetty nuorten ilta tuotti ainakin yhden rahoitushakemuksen!
Mutta miltä näyttävät Antun tulevaisuuden suunnitelmat, vieläkö yrittäminen kiinnostaa?
– Ei pelkästään yrittäjyys, vaikka en ole sitä poissulkenutkaan. Hakeudun varmaankin sähköalan koulutukseen tänne Sodankylään peruskoulun jälkeen, eräopashommatkin kiinnostavat, pohtii Anttu.
Ensi kesän Anttu aikoo kuitenkin vielä pyörittää Antun apua, metsänistutuksen ohella.
Jäikö jokin Nuoriso-Leader-toiminnassa askarruttamaan tai kaipaatko esimerkkejä aiemmista nuorisohankkeista? Lue lisää: https://www.pohjoisinlappi.fi/nuorisoleader/ tai ota yhteyttä: henna.kontsas@pll.fi, 040 760 4108.
Ota myös seurantaasi Nuoriso-Leader-toiminta Pohjoisimman Lapin alueella: https://www.instagram.com/nuorileader/
teksti: Johanna Asiala
kuvat: Salla Klemetti, Antun työkuva (artikkelikuva): Johanna Kemppainen