Lapsuuden muisto. Siellä heinäsarat, jotka silloin tuntuivat kilometrien mittaisilta ja siellä heinänteko. Nyt jo sarat ovat kasvaneet umpeen. Hillastukset, karpalot mättäillä, niittyvillat, kurkien huuto, joutsenet! Rakas paikka!

Monen kymmenen vuoden ”retki maailmalla” ja paluu juurille. Aina sieltäkin käydessäni, reppu selkään ja pitkoksia pitkin retki Kilpiaavan lintutornille. Murheellisena todeten, että pitkokset lahoavat ja kulku käy vaaralliseksi.

Nyt iloiten tästä, että löytyi pelkosenniemiläisistä porukka, joka haluavat, että Kilpiaapa pysyy paikkana, jonne edelleen pääsemme aistimaan suon tuoksua ja elämää. Mahtavia aavan maisemia, josta siintää näkymät Pyhätunturille ja Luostolle!

Talkoot ovat lisänneet kyläläisten yhteisöllisyyttä, yhdessä on ollut aivan mahtava kokoontua ja lähteä porukalla kohti Kilpiaapaa. ”Tsempparipalkinnon” kyllä ansaitsee talkoovastaava Jutta! On saanut myös huomata, että meitä on ollut mukana monen ikäistä ja kuntoista porukkaa. Kaikki ovat olleet tervetulleita ja jokaiselle on puuhaa löytynyt. Siellä on kuulunut vasaran pauke, moottorisahan ääni ja valmista on tullut! Tarvikkeiden kantamiseen on tarvittu myös käsiä ja ”konevoimaakin”. Tärkeitä hetkiä ovat olleet myös kokoontumiset talkoiden lomassa evästaukoihin. Juttelutuokiot ja ”tankkaaminen”, jotta taas jaksaa hommia jatkaa. Näiden evästaukojenkin onnistumiseen on tarvinnut joukon kyläläisiä, jotka ovat osallistuneet näin talkoisiin, jos ei ole mahdollisuutta lähteä aavalle.

Suolive on antanut sitten aistia näkymää Kilpiaavalta ihan jokaiselle, siitä on tullut paljon kiitosta! Nyt lumi peittää maiseman, mutta ei mahdollisuutta mennä aavalle. Sinne pääsee nyt hoidettuja latuja pitkin ja onpa oma kävelyreittikin. Joten Kilpiaapa on ympäri vuoden tärkeä paikka kyläläisille. Talkoiden myötä myös esteettömyyttä tulee lisää, luontoon pääsee sitten vaikka pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenvaunuillakin.

Kevättä kohti mennään, lumet sulavat ja talkoot jatkuvat, nautitaan nyt talvesta ja Kilpiaavan talvimaisemista!

Kilpiaavan suomaisema, aurinko laskee, tunturi, aapa, lunta.

Tekstin on kirjoittanut eräs Meidän Kilpiaapa -hankkeen talkoolaisista. Kurkkaa Kilpiaavalle! (linkki avautuu samaan ikkunaan)

Lue myös aiemmin julkaistu juttu Meidän Kilpiaapa -hankkeesta. (linkki avautuu samaan ikkunaan)