Kodinomaista majoitusta Suomen pohjoisimmassa

Suomen pohjoisimmassa kylässä perheyritystä pyörittävät Raimo Hekkanen ja Marjatta Holmberg ovat kehittäneet yritystoimintaansa systemaattisesti jo usealla vuosikymmenellä. Haastavinakin aikoina he luottavat tulevaan.

Nuorgamin Lomakeskus Ky avasi ovensa ensimmäisen kerran jo reilut 50 vuotta sitten, kun Marjatan vanhemmat alkoivat tarjota kotitalossaan ohikulkijoille kotimajoitusta. Varsinainen yritystoiminta lähti käyntiin vuonna 1970.
– Nyt juhlitaan siis 50 vuotista taivalta, iloitsevat yrittäjät Raimo ja Marjatta. Tosin varsinaiset juhlat jäivät pitämättä koronan vuoksi.  Suomen Yrittäjät huomioi Marjattaa tänä vuonna 30-vuotisesta yrittäjyydestä timanttisella yrittäjäristillä.

Ennen juurilleen paluuta Marjatta viihtyi useamman vuoden etelässä. Missään vaiheessa ei ollut täysin selvää, että hän palaisi kotikonnuilleen takaisin.
– Kierrellessä Suomea ja Eurooppaa sitä tajusi, että tänne haluan palata. Nuorgamin upea luonto ja ympäristö ovat isoja tekijöitä, jotka vetivät puoleensa ja tänne takaisin.

Raimo puolestaan on syntyjään Kemistä, mutta saapunut Utsjoelle jo vuonna 1994. Nuorgamin Lomakeskus Ky:n toiminnassa hän on ollut mukana vuodesta 2011 alkaen eli lähes kymmenen vuotta.
– Onhan tämä majoitusyrityksen pyörittäminen sitovaa hommaa, ja siksi se vaatii mielestäni vahvan yrittäjäpariskunnan taakseen, toteaa Raimo.

Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1991, jonka jälkeen on laajennettu majoituskapasiteettia ja kehitytty kovasti erilaisten asiantuntijoiden ja koulutusten avulla.
– Tänä päivänä tarjoamme majoituksen lisäksi ravintolassa lähiruokaa sekä erilaisia ohjelmapalveluita ympäri vuoden sekä opaspalveluita retkille ja vaelluksille – pyrimme aina räätälöimään pakettimme vieraiden toiveiden mukaan, summaa Marjatta.

 

Marjatta Holmberg ja Raimo Hekkanen Lomakeskus Nuorgamin etuovella.

Marjatta ja Raimo ovat olleet tyytyväisiä yritystoimintaansa varten saamiinsa tukiin.

 

Asiantuntijoista merkittävä apu kehittämiselle ja tuista pontta kasvulle

 

Nuorgamin Lomakeskus on ollut ahkera maaseuturahaston yritystukien sekä Lapin ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelujen hyödyntäjä vuosien varrella.
– Viimeisen 30 vuoden aikana on asiantuntijapalveluita käytetty todella paljon muuhunkin kuin rakentamiseen. Että lämmin kiitos vaan ELY:lle, kun ovat meitä kouluttaneet ja auttaneet kehittämisessä, siitä on ollut oikeasti merkittävä apu, kiittelee Marjatta.Yrittäjä tai yrityksen perustamista suunnitteleva! Tutustu maaseudun yritysrahoitukseen, kuvassa linkki.

Pariskunta näkee asiantuntijapalveluiden merkityksen suurena myös verkostoitumismielessä.
– Täällä kaukana pohjoisessa on vaikea luoda itse verkostoja, jo pitkien välimatkojenkin vuoksi. Yrityskonsultit muodostavat myös tukiverkoston meille.
– Toki nyt korona-aikana on yhteydenpito muihin yrittäjiin helpottunut Teamsin ja muiden etävälineiden yleistyttyä, huomauttaa Raimo.

Marjatan astuttua ohjaksiin on Lomakeskus saanut kokea suuria remontteja ja muutoksia. Kaikki vanhat majoitustilat pihapiiristä on remontoitu ympärivuotisiksi, lisäksi uusia on rakennettu. Yrityksen investointeihin on saatu tukea maaseuturahastosta niin Leader Pohjoisin Lappi ry:ltä kuin Lapin ELY-keskukseltakin. Viimeisempänä keväällä saatiin maaliin ELY:n tukemana investointi kahteen uuteen paritaloon, joissa on yhteensä 8 uutta petipaikkaan.

Raimo ja Marjatta haluavat Nuorgamin Lomakeskuksen profiloituvan mieluummin pienenä, mutta laadukkaana majoituspaikkana.
– Kodinomaisuus ja vieraanvaraisuus, ne ovat meille tärkeitä arvoja, Marjatta luettelee.

Lomakeskus Nuorgamin kyltti.

Nuorgamista on lyhyempi matka pohjoisnavalle (2141 km) kuin Lontooseen (2737 km).

 

Sijainti luo haasteita työvoiman saatavuudelle ja kestävyydelle

 

Pienessä pohjoisessa kylässä Lomakeskus on tärkeä työllistäjä. Korona koettelee luonnollisesti myös tätä matkailualan yritystä, jonka yksi työntekijä on tällä hetkellä matkustusrajoitteiden vuoksi yhä jumissa kotimaassaan Ranskassa.
– Normaaleissa olosuhteissa meillä on kesällä 7 työntekijää, talvikaudella 9–11.

Raimo harmittelee, ettei omasta kylästä tahdo aina löytyä kulloiseen tarpeeseen sopivaa osaavaa tai vapaana olevaa työvoimaa.
– Täällä on todella matala työttömyysprosentti, voisi sanoa, että kaikki ovat työllistyneet. Joten meille tulee työntekijöitä kaukaakin, kuten Etelä-Ranskasta.

Kotimaan matkailubuumi oli tänä kesänä valtava, mutta Nuorgamissa on totuttu jo siihen, että kesämatkailu koostuu lähes kokonaan kotimaisista matkailijoista. Kylään saapuu matkailijoita loppukesästä myös ulkomailta.
– Talvella täällä on enimmäkseen keski-eurooppalaisia, joiden viipymät ovat sellaista viikon luokkaa.

Maastopyörät parkissa Nuorgamin Lomakeskuksen pihalla.

Lomakeskuksen maastopyörät odottavat käyttäjäänsä.

Mitä kotimaan matkailijat sitten Nuorgamissa oikein tekevät?
– Kevät-talvella moottorikelkkasafarit ovat suosittuja, samoin kaikenlainen talviretkeily kuten pilkkiminen ja pidemmät hiihtoreissut tunturiin. Ladunhan voi vetää käytännössä minne vaan ja tunturit alkavat tuosta tien toiselta puolelta. Myös läskipyöräilyn ja lumikenkäilyn suosio on nousussa.
– Luonnossa liikkuminen on selvästi kasvava trendi, ja täällä siihen on hyvät mahdollisuudet!

Kestävyydestä puhutaan nykypäivänä paljon. Vaikka Nuorgamin Lomakeskuksella ei vielä green key -sertifikaattia olekaan, on kestävyyteen kiinnitetty huomiota käytännön valintojen kautta:
– Retkiastiat on vaihdettu u-komposiittiin, jolla on korvattu paperi ja muovi. Kalastusretkillä kerrotaan lapsille ja nuorille, ettei siimaa saa missään nimessä heittää maahan, sillä se ei maadu sinne koskaan. Roskat keräämme tietysti aina retkiltä mukaamme, buffet-ruokailuja emme tarjoile, mikä vähentää ruokahävikin määrää, suihkunpäät on vaihdettu vettä säästäviin, valot led-valoihin…, luettelee Raimo.

Kestävyydelle asettaa omat haasteensa pohjoinen sijainti.
– Meillä on lähes 400 km matkaa pesulaan Sodankylään ja yli 500 km ruokatukkuun. Tämä tuottaa tietysti haasteita, mutta monia asioita olemme jo pystyneet kestävyyden suhteen hiomaan niin sanotusti lähes tappiin, iloitsevat Marjatta ja Raimo.

Nuorgamin Lomakeskus tarjoaa modernia mökkimajoitusta Tenon varressa.

 

Mikäs täällä ollessa ja parempia aikoja odotellessa!

 

Kausi loppui tänä vuonna Nuorgamissakin kuin seinään alkukeväästä, kun maailmanlaajuinen pandemia laittoi matkustuksen jäihin.
– Myös kotimaiset vieraamme katosivat, mikä oli harmi. Oli vähän sellaista matkailuyritysten syyllistämistäkin ilmassa keväällä, mutta onneksi nyt ääni kellossa on muuttunut, toteaa Marjatta.

Keväällä yritys joutui lomauttamaan monen muun tavoin työntekijänsä, eikä uusia ole sittemmin palkattu. Juoksevat kulut on vedetty minimiin muun muassa poistamalla kelkkoja ja autoja liikennekäytöstä ja pysäyttämällä hankintoja sekä siirtämällä uusia investointeja tuonnemmas.
– Välillä tilanne näyttää melko toivottomalta. Tällä hetkellä ulkomaalaiset vieraat eivät pääse tänne ilman karanteenia, eikä selkeää linjausta matkustamiseen tulevalle talvelle ole saatu, mikä käytännössä estää kv-matkailun kokonaan.
– Fiilikset ovat vaihdelleet turhautuneesta ei-toivottomaan, sellaista aaltoliikettä, Marjatta ja Raimo myöntävät.

Pariskunta toivoo, että toimintaa voidaan vielä jatkaa siten, että se elättäisi heidät, eikä vakituisia työntekijöitä tarvitsisi irtisanoa.
– On selvää, että tästä kriisistä kestää toipua vuosia. Mutta kun on kehitetty toimintaa intensiivisesti 30 vuotta, ei haluaisi laittaa pakkia silmään täydestä vauhdista.
– Täytyy muistaa, että on niitä kriisejä matkailussa ennenkin ollut ja kaikesta on selvitty. Ja mikäs meillä täällä ollessa, parempia aikoja odotellessa ja tulevaan luottaessa!

Niinpä tästäkin kriisistä selvitään täällä Suomineidon päälaella, kuten muuallakin Suomessa.

 

Tutustu yritykseen ja varaa majoitus vaikkapa keväthangille! https://www.nuorgaminlomakeskus.fi/

 

Teksti & kuvat: Johanna Asiala