1) Kuka olen?
Olen Jenni Kaaretkoski, poronainen Sodankylän Kersilöstä, ja vedän 50 % työajalla Parasta palkisilta! -hanketta Sodankylän kunnassa. Kyseessä on kolmen alueemme paliskunnan yhteishanke. Mukana ovat Sattasniemen, Oraniemen ja Syväjärven alueen paliskunnat. Hankkeen hallinnoijana toimii Sodankylän kunta.
Olen itse Sattasniemen paliskunnan osakas. Olen opiskellut nuorempana restonomiksi Rovaniemen AMK:ssa. Työhistoriaani porotalouden lisäksi kuuluu matkailu- ja ravitsemuspuolen työtehtäviä sekä yrittäjyyttä vakuutusten ja matkailun saralla. Nykyään toimin porotalouden ammatinharjoittajana sekä pienimuotoisena poromatkailuyrittäjä.
Parasta palkisilta! -hankkeen tarkoitus on ottaa talteen nylkemisen yhteydessä jäävät sivutuotteet ja kaupallistaa ne. Lisäksi hankkeessa kehitetään Sodankylässä sijaitsevaa paliskuntien yhteisen poroteurastamon toimintaa, ja parannetaan sen kannattavuutta.
Kyseinen hanke on minulle erittäin tärkeä ja merkittävä. Hain tehtävään, koska koin voivani antaa siihen osaamistani elintarvikepuolelta ja porotaloudesta. Minulla on palava halu kehittää porotaloutta, ja mikä olisikaan parempaa kuin tehdä työtä oman alueemme paliskuntien eteen!
Työnkuva on mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Vaikka työ sisältää paljon tietokoneella työskentelyä, on mukana myös mukavasti käytännön prosessien työstämistä. Nautin suunnattomasti uusien innovatiivisten ihmisten tapaamisesta ja heidän kanssaan ideoimisesta. Työtehtävät ovat helposti sovitettavissa yhteen porotöiden kanssa.
2) Mitä hankkeeseen kuuluu?
Hankkeessa etsitään konkreettisia ratkaisuja siihen, kuinka teurastuksen yhteydessä syntyneitä sivuvirtoja voisi hyödyntää kaupallisessa tuotannossa ja toimia samalla ekologisesti. Sivuvirrat halutaan kaupallistaa elintarvikkeiksi ja lemmikkiruoaksi. Hankkeessa selvitetään, millaisille sivuvirroista valmistetuille tuotteille on kysyntää, ja testataan erilaisia tuotantotapoja. Sivuvirtojen talteen ottamista varten suunnitellaan uusia koneita ja laitteita, joita myös kokeillaan teurastamolla.
Hankkeessa hyödynnetään asiantuntijoita ja paliskuntien välistä yhteistyötä. Tavoitteena on etsiä yhteistyömalli, jonka avulla resurssit saadaan tehokkaaseen käyttöön ja poro hyödynnettyä kokonaisvaltaisemmin Sodankylässä. Mahdollisen uuden yhteisen elintarviketilan tomintamallia tutkitaan myös keväämmällä.
Hanke on alkuperäisestä aikataulustakaan muutaman kuukauden myöhässä, joten työhön on ryhdytty ripeällä tahdilla. Teurastussesonki on jo loppupäässä, joten työpajatyöskentely teurastamolla paliskunnista valittujen työryhmäläisten kanssa aloitettiin heti. Muun muassa poronveren talteen ottamista ja pakkaamista elintarvikekäyttöä varten on työstetty kovasti. Poron poskilihoja on talteen otettu ja saantomääriä tutkittu. Lemmikkiruoaksi menevien jakeiden osalta meiltä uupuu vielä laite, jolla niitä voi työstää muun muassa jauheeksi.
3) Jos katsot tulevaisuuteen, millaisena näet tilanteen hankkeen lopussa?
Hanke antaa Sodankylän paliskunnille erinomaiset edellytykset käyttää tulevaisuudessa porosta sen koko tuotantopanos niin ekologisessa kuin kaupallisessakin mielessä. Jatkon kannalta on elintärkeää, että sivuvirtoihin liittyvä osaaminen siirtyy alueen paliskuntiin. Näin uusien käytänteiden käyttöön ottaminen on sujuvampaa. Hanke toimii esimerkkinä koko poronhoitoalueelle, mikä mahdollistaa käytänteiden laajemmankin hyödyntämisen.
Hankkeen nimi: Parasta palkisilta!
Hankkeen hallinnoija: Sodankylän kunta
Hankkeen rahoittaja: Leader Pohjoisin Lappi ry
Hankkeen kustannusarvio: 100 000 €
Hankkeen kesto: 1.8.2020–31.7.2021