Posio valittiin Suomen ensimmäisenä kokonaisena matkailualueena kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -merkin saajaksi lokakuussa 2020. Lapin keino otti yhteyttä ja kysyi klassisin urheilutermein: miltä nyt tuntuu?
Posiolla ei ole vielä ehditty juhlistaa sertifikaattia, vaan on jo täyttä päätä sukellettu kohti seuraavaa projektia, joka on Visit Finlandin kestävän matkailun ohjelman kansainvälinen lanseeraus.
– Posio on kv-lanseerauksen viestikärkenä, kehaisee Marja Hannula, Posion matkailukoordinaattori ja Posion Matkailuyhdisty ry:n Kohti kestävää matkailua Posiolla! -hankkeen vetäjä.
Posio ei ole matkailualueena valtavan suuri, joten merkin saaminen oli ehkä hieman helpompaa.
– Meillä on verkostossa 18 yritystä, joista 10 on saanut Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkin. Kriteeri koko matkailualueen merkille olikin se, että yli puolet yrityksistä on merkin saaneet – ja tämä kriteerihän meillä täyttyi!
Yksi kriteeri merkin saamiselle oli myös matkailun kehittämissuunnitelma koko alueelle. Suunnitelman laadinta on vaatinut hyvinkin perinpohjaista työtä. Suunnitelman laatimisesta ovat vastanneet Marja sekä Posion kunnan elinkeinotiimi.
– Kyllä kunnan mukanaolo tässä työssä on keskeistä ja myös yksi kriteeri kestävän matkailun merkin saavuttamiselle.
– Ilman kunnan osallistumista ja toimia emme voisi matkailun puolellakaan tehdä oikein mitään. Kestävän matkailun täytyy konkreettisesti näkyä esimerkiksi kuntastrategiassa, linjaukset täytyy olla kunnossa, korostaa Marja.

Posiolla yritykset ovat sitoutuneita kestävyyteen.
Marja kiitteleekin sitä, että Posion kunta on nähnyt matkailun merkityksen koko kunnan hyvinvoinnille ja elinvoimalle.
– Niin ja viehän matkailu myös muita toimialoja samalla eteenpäin.
Paikallinen persoona peliin
Posio ei ole mikään klassinen talviurheilun tai massaturismin mekka, vaan loistaa toisenlaisia teemoilla matkailukentällä.
– Posiolle tullaan etsimään rauhaa ja Lapin elämyksiä, mutta täällä Posiolla nuo elämykset ovat vain erilaisessa miljöössä, arvelee Marja.
Myyntivalttina Posiolla ovat ehdottomasti majoituspaikat, jotka sijaitsevat kaikki rauhallisella sijainnilla, luonnon helmassa. Hotellin vieressä ei ole heti toista hotellia.
Marja Hannulan mukaan paikallisuus näkyy vahvasti Posion matkailupalveluissa.
– Matkailu on täällä oikeasti posiolaisten tekemää, kaikki yritykset ovat oikeastaan paikallisessa omistuksessa.
Marjan mielestä paikallisuus ja paikallisten persoona saakin näkyä ja kuulua palveluissa.
– Olemme kääntäneet tämän ehdottomasti vahvuudeksemme!
Marja uskoo, että kestävän matkailun merkin saaminen ja sen kertominen kansainväliselle yleisölle tuo Posiolle jatkossa yhä lisää kv-matkailijoita.
– Myös koronapandemia vahvistaa tarvetta valita kohteita, joissa kestävyys on huomioitu hyvin.
Kestävyyteen liittyy käytännön tasolla esimerkiksi lähiruoan suosiminen.
– Lähiruoan kysyntä on matkailussa kasvanut, samoin luomuruoan. Meidän yrityksissämme on korkea lähiruoan käyttöaste, kertoo Marja.
Hanke apuna kestävän matkailun merkin tavoittelussa

Posiolainen lähiruoka maistuu luonnossakin.
Kestävän matkailun merkkiä on tavoiteltu Posiolla hankevetoisesti. Kohti kestävää matkailua Posiolla! on Koillismaan Leaderin rahoittama puolentoista vuoden pituinen kehittämishanke. Sertifikaatin saamiseksi hanke järjesti koulutuksia kestävästä matkailusta Posion matkailuyrittäjille.
– Koulutusten toteutuksesta vastasi Green Key, pidimme ne etänä työpajatyyliin. Koulutukset myös tallennettiin, jotta ne olisivat myöhemmin hyödynnettävissä niille, jotka eivät vielä ehtineet mukaan sertifiointiin.
Yrityksien mukaan saaminen hankkeeseen ei ollut varsinaisesti haastavaa.
– Suurin motivaattori oli se, että nähtiin potentiaalia Posion matkailualueen tunnettuuden lisäämiseen tämän merkin avulla.
Toisaalta jo ennen koulutuksia ja sertifikaatin saavuttamista Posiolla kestävyys oli ollut näkyvästi esillä matkailussa.
– Kaikissa yrityksissä kestävyys oli ollut jo osa liiketoimintaa tavalla tai toisella. Arvopohja oli siis jo lähtiessä kunnossa.
Nettisivu: https://www.posiolapland.com
Instagram: https://www.instagram.com/posiolapland/
Facebook: https://www.facebook.com/PosioLapland
teksti: Johanna Asiala
kuvat: Janica Suominen