Kylätalon kunnostusta, kirpputoreja, kahvittelua ja kalastelua - elämää Kursussa
Kursun kyläraitilla lapset pyöräilevät uimaan. Osa suuntaa vanhempiensa kanssa kohti Uutelantiellä sijaitsevaa kylätaloa, jossa on tänään, 23. heinäkuuta, kyläkahvila ja avoin kirpputori, johon on tullut myyjiä muistakin Sallan kylistä.– Kursuun kuuluu hyvää. Tänne on tullut uusia asukkaita, lapsiperheitäkin. He ovat osallistuneet myös kylätoimintaan, kertoo Kursun kyläseuran sihteeri, Kimmo Tuhkala.
Kylätalon kahveilla on paikalla lapsiperheitä ja kesäasukkeja, joita tulee kylään muun muassa Ruotsista. Kursussa järjestetään kesäisin kaikenlaista. Yleensä Salla-päivien 19.7. yhteydessä järjestetään perinteiset koiramarkkinat, paikkana perinteisesti Leader-tuella remontoitu kylätalo.
– Viime kesänä kirpputorillamme oli kävijöitä parhaimmillaan yhdellä kertaa toista sataa, kertoo Kimmo.
Kirpputorilla myytiin monenlaista – käsitöistä koriste-esineisiin ja arpoihin.
Hankkeilla entistä ehommaksi
Tänä vuonna 400 vuotta täyttävän, noin 220 asukkaan kylän toiminta on aktiivista. Kylä on kuulu leipomostaan ja löytyypä heiltä modernit, kattavat kotisivutkin osoitteesta https://www.kursunkyla.com/
Melkein kaikki tapahtumat kylätalolla ovat Kursun kyläseura ry:n järjestämiä.
– Yhteisiä joululaulutilaisuuksia ja tanssejakin on järjestetty, tosin tänä kesä ei, kiitos koronan. Vuokraamme myös kylätaloa erilaisiin tilaisuuksiin kuten kokouksiin ja syntymäpäiville.
Kursun kyläseura on saanut myös Leader-tukea 1950-luvulla avatun kylätalon ylläpitämiseen ja kunnostamiseen.
– Remontti on vielä kesken, vasta viime vuonna saimme uudet vessat talon sisälle. Kattoremontista aloitettiin vuonna 2016, lisäksi olemme maalanneet talon ulkoseinät, Kimmo muistelee kyläseuran käyttämien Leader-tukien vaiheita.
Kyläseura odottaa parhaillaan rahoituspäätöstä uudelle hankkeelle, jossa tarkoitus olisi asentaa taloon ilmalämpöpumput ja rempata sisäseinät.

Kimmo Tuhkala on itsekin kokenut hankevetäjä. Hän toimi muun muassa Sallan kylät virtuaalimaailmaan -hankkeen projektipäällikkönä.
Kalastaakin voi esteettömästi
Kehittäminen ei ole Kimmon mukaan Kursussa jäänyt pelkästään kylätalon ympäristöön. Sallan kylät ideoi investointeja -Leader-hankkeessa kunnostettiin Tuurakosken alapuolelle Jyrhämälle esteetön kalastuspaikka.
– Sinne pääsevät nyt kaikki halukkaat kalaan, vaikka pyörätuolilla. Jyrhämällä on nyt myös pieni tapahtumakatos, lava, laituri, veneenlaskupaikka ja huussi – kaikki esteettömiä.

Maija Rytilahti ja Kursun kyläkirppiksellä myynnissä olleet käsityöt.
Tänä kesänä perinteiset Koiramarkkinatkin järjestettiin Jyrhämän kunnostetulla kalastuspaikalla.
Kursussa järjestettiin heinäkuussa myös Avoimet miljööt ja aidot elämykset -hankkeella vanhojen ikkunoiden kunnostustalkoot.
– Maisemanhoitoa on tehty Leader Pohjoisimman Lapin Meidän maisema -teemahankkeella. Silloin hankimme kyläseuralle raivaussahan, moottorisahan ja vesikasvien niittokoneen. Ne ovat olleet hyvässä käytössä täällä!
Kirpputorilla itse tekemiään käsitöitä on myymässä kursulainen Maija Rytilahti.
– Täällä olen syntynyt ja koko ikäni asunut – mitä nyt käynyt mutkan Kemijärvellä, naurahtaa Maija.
– Hyvin täällä viihtyy. On mahdollista harrastaa ja kylässä on vireää yhteistoimintaa!
Samaa mieltä vaikuttavat olevan muutkin kyläläiset, joita on saapunut paikan päälle sankoin joukoin kesän viimeisille kyläkahveille ja kirpputorille.
Kursun esteetön kalastuspaikka ja tapahtumalava sijaitsevat Jyrhämällä, kylän pohjoispuolella.
teksti & kuvat: Johanna Asiala