Kittilän Kelontekemään valokuitu tuli kreivin aikaan. Kun koronaepidemia iski myös Suomeen ja Lappiin saaden ihmiset työskentelemään etänä kotoaan käsin, oltiin tässä kylässä jo valmiita.

Poikkeuksellinen aika on vaikuttanut Aira Ylitalon mukaan myös kelontekemäläisten elämään.
– Jouduimme siirtämään kyläyhdistyksen vuosikokousta. Naapuriapu toimi meillä jo aiemminkin, ja nyt sille on tietysti ollut kysyntää, kun on riskiryhmäläisiä kylässä. Kylän Whatsapp-ryhmässä kyselemme, tarvitseeko joku kaupasta jotakin tai kyytiä kylälle.

Valokuitua alettiin hankkia kylään maaseuturahaston tuella muutama vuosi sitten. Työt saatiin loppuun lokakuussa 2019 eli ajoitus oli todella hyvä.
– Kyseessä oli Kelontekemän ja naapurikylän Tepsan yhteinen hanke. Saimme lopulta 48 taloutta liittymään kuituverkkoon – prosentuaalisesti mielestäni aika hyvä tulos!

Airan mukaan kyseessä on laaja alue, jossa netin toimivuus vaihteli ennen valokuituyhteyttä paljonkin.
– Joissain osissa kyliä saattoi netti toimia hyvinkin, joissain keskinkertaisesti ja joissain taas ei ollenkaan.

Tänä keväänä esimerkiksi lapsiperheet ovat tarvinneet kipeästi toimivia tietoliikenneyhteyksiä, kun sekä opiskelu että työnteko on siirtynyt nettiin.
– Nyt yhteydet pelittää ja kotoa käsin voi hyvillä mielin tehdä töitä ja opiskella! iloitsee Aira.

Kelontekemä on Lapin mittapuulla vilkas kylä, joka saikin vuonna 2018 kunniamaininnan vuoden lappilaisena kylänä. Lisäksi kylässä on toteutettu maaseuturahaston rahoittamia maisemanhoitohankkeita, joilla on saatu raivattua esiin kaunista järvimaisemaa.
– Me teemme täällä paljon talkootöitä kylämme eteen. Kelontekemässä järjestetään muun muassa Kittilän sivukylien suurimmat festarit, Kelontekemän musiikkivestarit.

Alkuperäisen kelontekemäläisen Aira Ylitalon mielestä Kelontekemä on paras paikka asua ja elää, sillä kylästä löytyy omaa rauhaa, mutta myös vireää kansalaisopistotoimintaa.

– Meillä on tekstiilikursseja, jumppia ja tanssikursseja täällä jopa kymmenittäin vuodessa.
– Toisaalta täällä saa olla rauhassa kuin herran kukkarossa. Ja kun täällä ei ole katuvaloja, voimme ihastella luonnon omaa valaistusta!

Tänä keväänä kyläläiset pitävät ansaittua vapaata talkootöistä.
– Viime vuonna rehkittiin paljon kuitutalkoissa, joten nyt huilitaan hieman, että jaksaa myöhemmin taas! Paljon uusia hankkeita on jo suunnitteilla, lupailee Aira.

Lue lisää: https://www.kittilankylat.fi/kelontekema/ & https://www.kelontekematepsakylaverkko.com/

Kuva: Kittilälehti