Lapin ainoa luomunokkosen viljelijä luottaa pohjoisen superfoodiin

Elina Holstila perheineen palasi kotitilalleen Tervolaan Etelä-Suomessa vietetyn neljäntoista vuoden jälkeen. Holstilat halusivat jatkaa Elinan kotitilaa, mutta ensin oli keksittävä mihin viljely keskittyisi ja mille löytyisi kysyntää.

Nokkonen löytyi mutkien kautta

– Soitin vanhoja tuttuja läpi ja sain aina uusia nimiä, joihin kannatti olla yhteydessä. Saatoin soittaa kymmeniä puheluita päivässä. Välillä käytiin Tervolassa suunnittelemassa asioita, kertaa Elina alkuvaiheita.

ProAgrian, kunnan elinkeinoasiamiehen ja muiden yhteistyökumppaneiden neuvot auttoivat eteenpäin.
– Nokkonen löytyi mutkien kautta, Elina kertoo. – Välillä mietimme muutakin, mutta aina palasimme nokkoseen.

Kun yhteistyökumppaniksi saatiin Lapin voimayrteistä ja marjoista tuotteita valmistava Arctic Warriors, palaset loksahtivat paikoilleen ja asiat lähtivät etenemään nopeasti. Pian luonnosteltiin tilan luonnoskauppakirjoja ja tuotantosuunnan vaihtoa. Seuraavana keväänä muutettiin Tervolaan.

Lapin ELY-keskus myönsi Holstiloille nuoren viljelijän aloitustukea tilanpidon aloittamiseen. Elina toteaa rahallisen avun olleen välttämätöntä alkuun pääsemiseksi.

Työ tekijäänsä opettaa

Holstilat lähtivät opettelemaan nokkosen luomuviljelyä puhtaalta pöydältä. Luomu asettaa omat haasteensa viljelyyn, koska kemiallisten torjunta-aineiden käyttö on poissuljettua.

– Ajatuksena oli, että jos jotain satoa saadaan myytyä niin hienoa, mutta keskitytään ensimmäisenä kesänä opetteluun, niin nähdään minkälaiset tilat käsittely ja kuivatus vaatii, Elina kertoo.

Nokkosta viljeltiin kahden hehtaarin koealalla.
– Kesän aikana nähtiin ja opittiin monenlaista. Miten nokkonen pitää istuttaa, kylvää, kitkeä… kaikki opeteltiin ensimmäistä kertaa. Kaikki työt tehtiin käsipelillä ja omin voimin. Ei voitu ottaa ketään seisomaan tumput suorina kun ei itsekään etukäteen tiedetty missä vaiheissa työvoimaa tarvitaan.

Kesä oli myös sääolosuhteiltaan haasteellinen. Alkukesän sateissa biohajoavien muovien levitys oli hankalaa ja kylväminen hidasta. Sen jälkeen tuli pitkä kuiva jakso.

Myös poiminnassa ja kuivaamisessa oli omat haasteensa ensikertalaisille. Kommelluksiltakaan ei vältytty.

– Ensimmäisessä kuivatuserässä menin irrottamaan varret kun ajattelin, että turhaa mie vartta kuivaan, Elina naurahtaa. – Säikähdin sitten kun puolet lehdestä meni mustaksi. Kun lehden kuivaa varren kanssa ja sitten vasta erottelee, lehti pysyy kirkkaan vihreänä.

Elina kertoo, että nokkosen varretkin voisi hyödyntää. Nokkonen on kuitukasvi, jota voisi käyttää tekstiiliteollisuuden raaka-aineena. Myös ekokampaamot voisivat hyödyntää nokkosta hiusten värjäyksessä.

Erikoiskasviviljelystä tuloa yhä useammalle

Arctic Warriors ja Holstilan tila tekevät yhteistyötä.

– Kun viljelytekniikka saadaan kohdalleen, tämä voisi olla sellainen malli mitä voisi monistaa muuallekin Lappiin, Elina miettii. – Lapissa on paljon pientiloja, jotka voisivat löytää näin uusia kannattavia tapoja pitää tiloja elinkelpoisena. Yhteistyössä muiden viljelijöiden kanssa viljelyä voisi kehittää. Voisi käyttää esimerkiksi samoja koneita tai kuivureita. Olisin kiinnostunut jos joku haluaisi esimerkiksi kuivata meidän koko sadon.

Holstiloiden tulevaisuuden haaveena siintää nimisuojan hakeminen yöttömän yön nokkoselle. Onhan Lapissa kasvanut nokkonen ravintoarvoltaan kymmenkertainen Etelä-Euroopassa kasvaneeseen ja kolminkertainen Etelä-Suomessa kasvaneeseen nokkoseen verrattuna. Elinan isä on aikoinaan ollut mukana hakemassa nimisuojaa Lapin puikulalle.

– Tällaista sitä salaa haaveilee, että saisinko mieki jotain niin merkittävää aikaiseksi. Mutta sitä ennen pitää kasvattajaverkosto olla laajempi, ei yhden viljelijän tuotetta aleta nimisuojata.

Upealla paikalla Kemijoen rannassa sijaitsevalla tilalla on myös matkailuun liittyviä ideoita.

– Haluaisin tehdä ihmisille avoimemmaksi viljelyä, kun joillakin on tosi vääristyneitä mielipiteitä. Haluaisin, että ihmiset näkisivät, millaista tämä touhuaminen on. Meille voisi tulla kuka tahansa majoittumaan, voitaisiin kerätä yrttejä ja luonnontuotteita ja nauttia tilan antimista.

 

Teksti ja kuvat:
Tanja Ylitalo

Aloitustuella alkuun!

Aloitustuesta saat apua, kun aloitat viljelijänä ensimmäistä kertaa. Tuki helpottaa elinkeinon siirtymistä sukupolvelta toiselle. Huolellinen liiketoimintasuunnitelma ja riittävä osaaminen luovat menestymisen eväät.

Tukea voi hakea:

  • alle 41-vuotias viljelijä, joka aloittaa tilanpidon ensimmäistä kertaa
  • yksityisoikeudellinen yhteisö, joka elinkeinonaan ryhtyy harjoittamaan maataloutta. Yhteisössä määräysvalta tulee olla yhdellä tai useammalla luonnollisella henkilöllä, joka täyttää tuen myöntöedellytykset.

Sinulla tulee olla riittävä osaaminen, jotta voit saada aloitustukea. Vähimmäisvaatimuksena on:

  • toisen asteen luonnonvara-alan tai muu vastaava koulutus tai
  • kolmen vuoden kokemus maataloudesta sekä
  • yritystoiminnan harjoittamisen kannalta tarkoituksenmukainen vähintään 20 opintoviikon/30 opinto- tai osaamispisteen koulutus. Koulutukseen pitää sisältyä 10 opintoviikon/15 opinto- tai osaamispisteen verran taloudellista koulutusta.

Riittävä ammattitaito pitää saavuttaa viimeistään 36 kuukauden kuluessa tuen myöntämisestä.

Lisätietoja: https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/tuet-ja-rahoitus/nuoren-viljelijan-aloitustuki/

Lapin ELY-keskuksen maatilarahoitusasiantuntija Hannu Puominen, p. 0295 037 113, hannu.puominen(at)ely-keskus.fi