VOJAKKALASSA KAIKKI SAAVAT PELATA

Ajatus Vojakkalan Ice Areenasta syntyi toissa talvena. Nuorisoseuran piha-alueelle jäädytettiin tuolloin koemielessä pieni jääkenttä ja kohta ajatus karkasikin käsistä – komein lopputuloksin.

– Olimme puhdistamassa kenttää lumesta ja se oli muistaakseni Kentän Tapani, joka siinä totesi, että ”kyllä laiat aina pelin tekee”, muistelee Saku Marttila erästä tammikuista iltaa vuonna 2018.
Ajatus lähti lentoon ja nuorisoseuralaiset alkoivat selvitellä, voisiko kaukalon rakentaminen omalle kylälle olla mahdollista.

Taloudellisissa asioissa he kääntyivät paikallisen Leader Outokaira tuottamhan ry:n puoleen, joka myöhemmin myönsikin hankkeelle rahoituksen. Vastikään oli tullut voimaan linjaus, joka mahdollisti aiemmasta tilanteesta poiketen myös käytettyjen laitteiden hankkimiseen. Uuteen kaukaloon ei Marttilan mukaan olisikaan ollut mitenkään varaa. Sopiva yksilö löytyi lopulta Valkeakosken jäähallista.

Juhani Pelttari, Outi Ponkala-Kurttio ja Saku Marttila ovat Vojakkala Ice Areena -hankkeen ydinporukkaa. Haastatteluhetkellä Pelttari veti lasten liikuntakerhoa, mutta kuviin hän ehti yhdessä kerholaisten Juuso Tikkalan, Sami Orajärven ja Aapo Käsmän kanssa.

Tarvitaan idea, intoa ja monenlaista osaamista

Tornion kaupunki antoi luvan käyttämättömänä olleen alueen käyttöön ja kesällä 2018 kyläläiset pääsivät aloittamaan pohjatöitä.
– Massanvaihtoa, routasuojausta, salaojitusta, valomastojen pohjatöitä ja mitä vielä, monenlaista hommaa siinä oli ennen kun päästiin kaukaloa pystyttämään, luettelee Marttila.

Marttilan mielestä ehkä parasta koko projektissa on ollut se, että uusia ihmisiä on saatu mukaan yhteiseen tekemiseen. Samaa mieltä on Outi Ponkala-Kurttio:
– On ollut hieno huomata, että on löytynyt ihan uusia kyläläisiä talkoilemaan.
Marttila puolestaan huomauttaa, ettei hommasta olisi selvitty ollenkaan ilman Ponkala-Kurttiota, jonka paneutuminen paperitöihin ja raha-asioihin on ollut kullanarvoista. Hankkeissa tarvitaankin monenlaisia tekijöitä.

Homman ydinporukassa on häärinyt tilanteesta riippuen 5-8 henkeä, mutta talkoisiin osallistui kaikkinensa n. 25 henkeä, ikähaitarilla 16-75 vuotta. Kaukaloprojektin myötä moni löysi myös Vojakkalan nuorisoseuran toiminnan ylipäätään. Hankkeen isona tavoitteena onkin koko kylän yhteinen harrastuspaikka, ikään ja vuodenaikaan katsomatta.

Vojakkalan Nuorisoseura täytti viime vuonna 125 vuotta. Vireälle vanhukselle ja kyläläisille Ice Areena on hieno syntymäpäivälahja.

Helmikuussa areenalla pelattiin ensimmäin Vojakkala Winter Games. Video: Markku Kasala.

Yhdessä ikään ja taitoihin katsomatta

Työn tuloksena nuorisoseuran pihapiirissä on nyt komea kaukalo valoineen ja vaihtokoppeineen. Ensimmäiset pelit kaukalossa pelattiin joulukuussa 2018 ja jo helmikuussa pelattiin maailmankaikkeuden ensimmäinen Vojakkala Winter Games. Turnaukseen osallistui 100 iältään 6-12-vuotiasta pelaajaa Torniosta, Kemistä, Haaparannalta, Rovaniemeltä ja Limingasta. Pelien lisäksi areenalla nähtiin Meri-Lapin taitoluistelijoiden esityksiä.

Vojakkala Ice Areena vetää kiekkoilijoita puoleensa muualta Torniosta muutenkin. Ulkojäitä ei enää juurikaan ole ja jäähalliin on vaikea saada vuoroja vähemmän vakavaan harrasteluun. Aktiivisesti kiekossa tuomarihommien kautta mukana olevalla Marttilalla onkin alusta alkaen ollut tarkka ajatus siitä, millaisen harrastuspaikan hän haluaa luoda. Vojakkalassa ei jaeta vuoroja vaan kaikki saavat pelata. Luokittelua ei tehdä myöskään iän mukaan, vaan kentälle sopii yhtä aikaa kaiken ikäiset kyläläiset.

Vojakkala Ice Areena halutaan pitää matalan kynnyksen paikkana harrastaa, myös kustannuksiltaan. Ensi kaudeksi on suunnitteilla harrastesarja, jolle kaukalo varataan yhdeksi illaksi viikoksi.
– Mutta vain yhdeksi illaksi, painottaa Marttila ja huomauttaa, että silloinkin kaikenikäiset ovat tervetulleita mukaan peleihin.

Harrastesarjaa aiotaan pyörittää omin voimin, jolloin se saadaan myös pysymään kaikin puolin kaikille avoimena.
– Jos olet vaikka 15-vuotias, etkä tiedä voitko sitoutua harrastukseen joka viikko, voit tulla meille pelaamaan silloin kun sinulle sopii. Meillä pelataan virallisilla säännöillä ja meillä on tuomarit, mutta kilpamenestystä ei tavoitella. Tärkeintä on, että kaikki halukkaat saavat harrastaa.

Kioskikahvila Kaneliässä löytyy Maksniemestä osoitteesta Sänkeläntie 1.

Vojakkala Ice Areena on kyläläisten yhteinen ponnistus, jonka tuomista mahdollisuuksista myös nautitaan yhdessä.

Ylläpito mietityttää

Kun toiminta halutaan pitää omissa nimissä, pitää ylläpitokin hoitaa itse. Mennyt kausi onkin näyttänyt Vojakkalan nuorisoseuralaisille, mitä Ice Areenan ylläpito vaatii. Talvi on ollut etenkin lumentulon kannalta haastava, ja työn määrä on jossain määrin jopa yllättänyt. Sitoutuneiden ihmisten ansiosta työ tulee tehdyksi, mutta joihinkin asioihin, kuten esimerkiksi polttoaineisiin tarvitaan riihikuivaa rahaakin.
Aktiivit kiittävät avustuksia, joiden avulla ylläpitoa on tällä kaudella tehty. Mietinnässä on, miten ylläpito saadaan turvattua jatkossakin.

Vojakkalan Nuorisoseurantalon tiloja vuokrataan muun muassa erilaisten juhlien pitämistä varten. Perinteisempien juhlien lisäksi talo on liikuntasaleineen suosittu lastenjuhlienviettopaikka. Ylioppilasjuhlien aikaan varauskirjat ovatkin jo täynnä.
– Mutta kyllä tässä pitää pikkusen alkaa miettiä bisnestä enemmänkin, että miten raha alkaisi tuoda itse itsensä, aktiivit toteavat.

Tässä vaiheessa kevättä Vojakkala Ice Areenan jäät ovat tainneet jo muuttua vedeksi, mutta jahka kelit sallivat, aletaan kaukaloon rakentaa kahta tenniskenttää. Tarkoitus on muutenkin kehittää nuorisoseuran pihapiiristä aktiviteettikeskus, joka houkuttelee kävijöitä lähialueilta ympäri vuoden.

Mikä juuri näitä aktiiveja motivoi ahkeroimaan kylän puolesta, ei täysin selkene uteluista huolimatta. Asiaa on kuulemma vaikea sanoittaa itsekin. Ponkala-Kurttio kertoo olleensa seura-aktiivi aina ja Vojakkalaan muuttaessaan hän oli heti kyselemässä, löytyykö hänelle jotain tekemistä. Marttila puolestaan luonnehtii itseään sanavalmiiksi ihmiseksi, jolla on myös paljon virtaa, mikä ehkä ohjaa häntä yhdessä tekemiseen ja ideointiin.

Kaikille kylille, niille joissa jo puhalletaan yhteen hiileen ja niille, joissa kipinä ei ole vielä syttynyt, voisi kuitenkin välittää nämä Marttilan lausumat sanat:
– Ko hullun lailla tekee asioita, se joskus kannattaa.

Teksti ja kuvat:
Tuuli Kontio

Lue lisää Vojakkalan Nuorisoseuran toiminnasta:
https://vojakkalankyla.yhdistysavain.fi/

Ice Areena Vojakkala

Hankkeen hakija: Vojakkalan Nuorisoseura ry
Hankkeen rahoittaja: Outokaira tuottamhan ry
Hankkeen kokonaisrahoitus: 78749 euroa

Hankkeen kuvaus:
Vojakkala on Tornionjokilaaksossa oleva nauhamainen kylä, jossa on aktiivinen nuorisoseura ja kyläyhdistys. Näiden virkeiden toimijoiden yhtenä toiminnallisena tavoitteena on kehittää uudenlaista yhteistoimintaa huomioiden eri ikäiset asukkaat. Ice Areena Vojakkala hankeen tavoitteena on saada alueen nuoret (2-18-ikäiset) harrastamaan ulkoliikuntaa ympäri vuoden, talvella jääurheilua ja kesällä esimerkiksi tennistä. Yhtä tärkeänä tavoitteena nähdään olevan myös alueen aikuisväestön liikuttaminen sekä yhteistoiminnan viriäminen eri ikäisten keskuudessa.

Ice Areena Vojakkala -hankkeessa täydennetään alueen urheilumahdollisuuksia rakentamalla jääkiekkokaukalo jalkapallokentän viereiselle joutomaalle. Rakentaminen etenee aloittamalla kaukaloalueen peruspohjatöistä; olemassa olevan maa-aineksien kuorinta ja sen korvaaminen asianmukaisilla korvausmateriaaleilla (kuona, murska, kivituhka) sekä suodatinkankaan levittämisellä. Alueeseen tehdään myös tarvittava salaojitus. Viimeistelytöinä levitetään pintamateriaalit ja tehdään tenniskenttien viivoitukset sekä huolehditaan alueen maisemoinnista. Tärkeänä osakokonaisuutena on myös asiallisen valaistuksen rakentaminen kaukalon ympärille sekä itse kaukalon pystyttäminen toimitsija/pelaaja aitioineen.