LAPPIA HOUKUTTELEE LOUELLE YRITTÄJIÄ JA MUUTA OSAAMISTA

Anna-Riikka Lavia valmistaa Tervolan Louella jäätelöä toimitilan pihapiirissä asustelevien lehmien maidosta. Vuokraisäntä Ammattiopisto Lappia toivottaa yritykset ja muut yhteistyökumppanit tervetulleiksi tontilleen.

Nelisen vuotta sitten toimintansa aloittanut Arctic Ice Cream Factory toimi ensin Choco Delin tiloissa Rovaniemen keskustassa.
– Tila ja paikka olivat sinänsä hyviä ja yhteistyö toimivaa, Anna-Riikka Lavia kertoo.
– Oli vain sellainen olo, että piti saada paikallisuus vahvemmin mukaan toimintaan. Etsin kauan lähistöltä maidontuottajaa, joka voisi toimittaa meille pastöroitua maitoa, mutta sellaista ei löytynyt.

Puolisentoista vuotta sitten Lavia osallistui LAPPARI-hankkeen järjestämään tilaisuuteen Ammattiopisto Lappian Louen toimipisteellä. Päivän aikana käytyjen keskustelujen aikana virisi ajatus mahdollisuudesta vuokrata tilat Lappialta. Asiat etenivät ja toukokuussa 2018 Arctic Ice Cream Factory muutti Louelle Lappian sopivaksi remontoimaan tilaan.

Keijutar, Kanerva ja muut

Arctic Ice Cream Factory haki uudelle toimitilalleen maitoalan laitoshyväksynnän, mikä poisti monta pullonkaulaa.
– Maitoalan laitos voi ottaa vastaan ja käsitellä raakamaitoa, mikä on toimintamme kannalta se ratkaiseva muutos. EU-laitostunnus tuo uskottavuutta ja kun toimintamme oli aiemmin paikallista, voimme nyt toimittaa tuotteitamme muuallekin Suomeen ja vaikka ulkomaille asti.

Nyt yritys voi ostaa tarvitsemansa maidon samassa pihapiirissä toimivasta Ammattiopisto Lappian opetusnavetasta. Samaisesta navetasta on välillä mahdollista saada myös lapinlehmän maitoa.

Paikalliset ja puhtaat raaka-aineet ovat asioita, joista Lavia ei halua tinkiä.
– Alusta asti tavoitteena on ollut kannattava liiketoiminta, mutta ei millä tahansa ehdoilla. Haluan tehdä hyvän mielen ja puhtaan omantunnon tuotteita. Kesällä näen tästä ikkunasta kuinka Keijutar, Kanerva ja muut lehmät jaloittelevat ulkona. Se on paitsi mukavaa, myös tärkeä osa tuotteidemme tarinaa.

Yrittäjälle tärkeää on myös mahdollisuus työllistää paikallisia ihmisiä. Arctic Ice Cream Factoryn palkkalistoilla on tällä hetkellä Lavian lisäksi kaksi osapäiväistä työntekijää.

Anna-Riikka Lavia löysi Arctic Ice Cream Factorylle toimitilan ja maidontuottajat samasta pihasta. Ammattiopisto Lappia remontoi tilan yritykselle sopivaksi. Kuvat: Harri Tarvainen/Tervolan kunta.

Mahdollisuuksia muillekin

Muuton yhteydessä yritys hankki raakamaidon käsittelyssä tarvittavan pastörointikoneen. Lapin ELY-keskus myönsi investointiin tukea maaseuturahastosta. Nykyisessä tilassa voisi valmistaa monenlaisia tuotteita.

Lavian juttu on ainakin toistaiseksi vielä jäätelö, mutta hän voisi tarjota tilan käyttöön toiselle asiasta kiinnostuneelle yrittäjälle. Yksi häntä yrittämisessä kiinnostavista asioista on juuri erilaisten toimintakonseptien ja yhteistyömahdollisuuksien kehittäminen.
– Tila ei ole meillä käytössä joka päivä, tässä mahtuisi meidän lisäksi toimimaan vaikka jogurtintekijä. Meillä on myös valmiiksi mietityt jakelukanavat, joita voisi hyödyntää.

Arctic Ice Cream Factoryn isot sesongit ovat kesä ja joulu. Menekin kehittyminen vuoden eri vaiheissa ilahduttaa yrittäjää.
– Joulukuu on nykyään myynniltään yhtä hyvä kuin kesäkuu. Joulusesonki puolestaan on venynyt kevätsesonkiin asti. Aloitin hyvään saumaan, juuri ennen matkailun kasvun vuosia.

Yhteistyö tärkeää

Ennen yrittäjäksi ryhtymistään Lavia veti erilaisia Leader- ja maaseuturahaston hankkeita.
– Näin työssä monenlaista yrittäjyyttä ja aloin miettiä, että haluaisin itsekin luoda tuotteita, joissa yhdistyy lappilaiset raaka-aineet ja elämäntapa.

Lavia opiskeli työnsä ohella elintarvikkeiden valmistajaksi Lapin koulutuskeskus REDUssa Rovaniemellä.
Aikuisopintojen joustavuus saa häneltä kehuja, mutta hän huomauttaa oppilaitosten olevan tärkeitä yrittäjän arjessa yhä edelleen.
– REDUlta voi aina kysyä neuvoa ja heiltä käy meillä opiskelijoita harjoittelussa. Oppilaitokset ovat aivan älyttömän hyviä kontakteja monessa mielessä.

Yritysyhteistyö on tärkeää myös oppilaitoksille. Lappian tiloissa Louella toimii tällä hetkellä kolme yritystä ja yhden kanssa on juuri neuvottelut meneillään.
– Nämä pihapiirissä toimivat yritykset tarjoavat oppilaillemme päivittäisen yrityskylvyn. He näkevät millaista yrittäjien arki on käytännössä, toteaa Jarmo Saariniemi.

– Into kehittää oppilaitosta uuteen suuntaan on syntynyt hankkeissa, joissa olemme olleet mukana, kertoo Ammattiopisto Lappian Louen toimipisteen toimipaikkapäällikkö Jarmo Saariniemi. Kuva: Tuuli Kontio.

Oppilaitoksesta osaamiskeskukseksi

Saariniemi toimii Ammattiopisto Lappian Louen toimipisteen toimipaikkapäällikkönä. Toimipistettä on viime vuosina alettu kehittää uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Vuoden 2018 alusta paikka on tuntenut nimen Maaseutuyrittäjyyden osaamiskeskus.

Yritysyhteistyön lisäksi suunnitelmissa on muun muassa tutkimuslaitosyhteistyö ja erilaisia kehittämishankkeita. Saariniemen visioissa paikka on viiden vuoden päästä koulutuksen, yritystoiminnan, tutkimuksen ja neuvonnan keskus.  Tähän päästään verkostoista löytyvällä osaamisella ja yhteistyöllä.
– Mitä enemmän saamme eri toimijoita ja heidän osaamistaan tontille, sitä merkityksellisempi toimija voimme olla maaseudun kehittämisessä.

Loue on logistisesti hyvällä paikalla nelostien varressa Kemi-Tornion ja Rovaniemen välissä. Paikka voisi toimia Lappiin suunnitellun elintarvikkeiden tuottajien verkoston yhtenä keskuspisteenä.
– Sellainenhan tämä täällä toimivien yritysten myötä jo eräällä tapaa onkin, Saariniemi toteaa.

Tavarakuljetusten lisäksi ohi kulkee koko ajan huomattava määrä ihmisiä. Louella on suunnitelmia myös heidän pysäyttämiseksi. Maatilamajoitus, kotieläinpiha ja lähiruokamyymälä voisivat tehdä alueesta myös ohikulkijoita kiinnostavan vierailukohteen.

Ei enää yhden oksan varassa

Louella koulutetaan muun muassa maaseuturyrittäjiä. Koulutus on suunnattu maatalousalasta ja maaseutuyrittämisestä kiinnostuneille ja siihen voi hakea jatkuvasti. Opiskelijoille tehdään jokaiselle oma opintosuunnitelma, jossa huomioidaan kunkin kiinnostuksen kohteet ja tulevaisuuden suunnitelmat.
– Maatalous ei ole enää yhden oksan varassa, ja nämä meillä toimivat yritykset näyttävät opiskelijoille konkreettisesti sen, kuinka lisätuloja voi saada vaikka jalostuksesta.

Louella opiskelijat pääsevät näkemään monenlaista. Tarjolla on monipuolisia ja moderneja oppimisympäristöjä kuten robottinavetta ja biokaasulaitos. Erilaisten yhteistyökuvioiden myötä tarjonta monipuolistuu entisestään. Alueella toimii  Aromtech Ltd:n tyrniviljelmät ja lähitulevaisuuden suunnitelmissa on mm. hydroponisen viljelyn kehittäminen Kemin kaupungin kanssa, humalaviljelmä sekä maissin ja kauran koeviljelyt.

Ilmastonmuutos ja siihen varautuminen puhuttaa myös Louella. Maatalous nähdään asiassa pahiksena, mutta sille voisi sovitella myös ratkaisijan viittaa.
– Tietoisuus vähähiilisyyteen liittyvistä asioista lisääntyy koko ajan ja asia on meillä täällä mielen päällä monessa asiassa. Nuoret ovat asian suhteen fiksuja ja ottavat asioista selvää.

Teksti:
Tuuli Kontio
tuuli.kontio(a)outokaira.fi

Ammattiopisto Lappian Louen toimipiste lukuina

  • Opiskelijoita 176
  • Henkilökuntaa 19
  • Peltoa 157 ha
    (omaa 80 ha, loput vuokralla)
  • Metsää 297 ha
  • Lypsylehmiä 57
    (lapinlehmiä 4)
  • Nuorta karjaa 55
  • Tallipaikkoja 12
    (5 omaa hevosta)

Ammattiopisto Lappia

Louella toimivat yritykset:
Arctic Ice Cream Factory Oy
Aromtech Ltd
Meän Liha Oy