Kuluneena kesänä Länsi-Lappiin kartoitettiin upouusi erämelontareitti. 160 kilometriä pitkä reitti lähtee Kolarin Aalisjärveltä ja kulkee Miekojärven kautta aina Tornionjoen kupeelle. Ylitornion kunta sai hankkeelle Leader-rahoituksen Outokaira tuottamhan ry:ltä.
Kartoitustyön teki Kari Järvinen, jota tuntuu harmittavan projektissa vain yksi asia.
– Kamera ja sen mukana iso määrä kuvamateriaalia molskahti jokeen. Sain juuri tuomion, että sen korjaaminen ei onnistu.
Eräkokemuksia ja sitä myöten varmaan myös kuviakin kuitenkin kertyy miehelle koko ajan lisää.
– Yritykseni KJ-Experience tarjoaa asiakkaille yksilöllisiä eräelämyksiä eri puolilla Suomen ja Ruotsin Lappia, tarvittaessa Norjassakin. Metsästystä, kalastusta, melontaa, umpihankihiihtoa, lumikenkäilyä ja niin edelleen.
Kartta valmistui heinäkuussa ja sitä voi tutkia tarkemmin Aavasaksan sivuilla. Kartasta löytyy lähtö- ja rantautumispaikat, pelastautumispaikat, tulistelu- ja levähtämispaikat, muut palvelut sekä paikat joissa melontavälineitä täytyy kantaa. Kari selventää pelastautumispaikan tarkoitusta:
– Tulentekopaikoilla ja Miekojärven satamissa on Pelastus- ja paikannuspiste -merkit. Onnettomuuden sattuessa pelastetaan toki joka paikasta, eikä vain tietyistä paikoista. Pelastus- ja paikannuspiste -merkit kuitenkin helpottavat ja nopeuttavat palo- ja pelastuslaitosta paikan löytämisessä apua tarvittaessa.
Paperiset kartat ovat saatavilla Ylitornion kunnan infopisteessä sekä paikallisissa yrityksissä, mutta em. sivulta löytyy myös tulostettava versio.
Aavasaksa Laplandin Facebook-sivulla reitistä kerrotaan seuraavaa:
”Reitti tarjoaa jokaiselle jotakin: extremeä villijoella, rauhallista melontaa järvillä ja suvannoilla sekä vauhtia ja pärskeitä koskilla. Koko matkaa ei tarvitse ylhäältä asti meloa, vaan reitin varrella on muutama hyvä rantautumispaikka. Myös koskien kiertäminen onnistuu. Tarjolla hienoja luontoelämyksiä ja upeita luontokohteita. Aalisjärveltä Konttajärvelle reitti on upeaa erämaajokea. Siitä eteenpäin reitille mahtuu pieniä järviä ja lappilaista maalaismaisemaa, muutama majavakin matkalla uiskenteli. Loppupätkä Tengeliöstä Tornionjoelle sopii päiväretkeilyyn. Reitti kiertää Aavasaksan, jossa on laavu ja muut palvelut ovat käytettävissä. Tämä osa reitistä sopii virkistysmelontareitiksi. Aikaa voi varata 3 tuntia makkaranpaistoineen.”
Teksti ja kuvat: Tuuli Kontio
Julkaistu 24.8.2018
Lue lisää: Yöttömän yön melontareitti
Keskiyön melontareitit Tornionjoelle
Hakija: Ylitornion kunta
Rahoittaja: Outokaira tuottamhan ry
Kokonaisrahoitus: 25 000 euroa
Hankkeen kuvaus: Hankkeen Tavoitteena on kartoittaa ja selvittää hankkeen avulla mahdollisia melontareittejä Tornionjoelle. Reitit on tarkoitus käydä läpi keväällä, keskikesällä ja syksyllä, jotta voidaan kertoa reittien käyttäjille oikea tieto eri vuodenaikoina. Hankkeessa tehdään reittien kuvaukset ja merkinnät. Lisäksi reitin kuvauksissa kerrotaan lähtö ja rantautumispaikat, pelastautumispaikat, tulistelu- ja levähtämispaikat, muut palvelut sekä paikat joissa melontavälineitä täytyy kantaa.