Kirjoittaja on Lapin keinon viestintäkoordinaattori, joka saa toimistossa istumisen vastapainoksi luuhata Lapin kylillä ja kulmilla.

Epänormaali, epätavallinen, epäluonnollinen, luonnoton, aberrantti, epätyypillinen, erilainen, epäsäännöllinen ja sääntöjenvastainen. Nämä synonyymit sanalle poikkeava eivät herätä positiivisia tunteita.

Tunnen Lapin kuin omat taskuni, olen väittänyt. Pahoittelen, mutta olen valehdellut kirkkain silmin. En vain tiennyt tekeväni niin ennen kun nykyisessä työssäni aloin katsoa totuutta silmästä silmään. Olen kyllä kulkenut ”Lappia ristiin rastiin”, mutta niitä isompia teitä. Pistot valtatieltä ovat johtaneet lähinnä kohteisiin, jotka ovat jollain tapaa maailmankartalla – nähtävyyksiä, luonto- ja matkailukohteita. Sivukylille ja matkailukeskusten opaskarttojen ulkopuolelle olen poikennut aivan liian vähän. Ihan uusiin paikkoihin suuntautuneet juttukeikat ovat nyt onneksi pelastaneet minut tähän kulkemistyyliin urautumiselta. Kuulkaa siis viisaita sanojani:

Vain poikkeavaksi ryhtyvä voi ymmärtää, kuinka vähän on poikennut. Pikkuhiljaa alkaa huomata, mitä kaikkea on menettänyt ollessaan normaali, tavallinen, luonnollinen, säännöllinen ja niin edelleen. Tämä voi hetkeksi lisätä tuskaa, mutta seuraava vaihe tässä kehityksessä tuottaa jo suunnatonta iloa – kuinka paljon minulla on vielä näkemättä ja kokematta, ihan tässä lähelläkin.

Nykyään näistä ”epänormaaleista” kohteista alkaa onneksi löytyä tietoa. Tästä esimerkkinä Rovaniemen kylien uusi hieno RoiKylät-sivusto kylien itsensä tuottamine alisivustoineen, joka johdattelee kävijöitä uusien nähtävyyksien luo ja haastaa ilmoittamaan sivustolle myös omat kyläaarteensa.

Alussa luetellut sanat ovat kaikki myös tylsän vastakohtia, ja tylsää ei kukaan halua. Ala sinäkin siis poikkeavaksi! Varaa seuraavaan paikasta toiseen siirtymiseen hetki enemmän aikaa ja poikkea matkalla sinne kylään, mille johtavan sivutien ohi olet ajanut ehkä satoja, jopa tuhansia kertoja. Kierrä se luontopolku, jolle ei muodostu ruska-aikana jonoa.

Poikkeavuutta voit myös kokeilla matalalla kynnyksellä Avoimien kylien päivänä lauantaina 9.6., jolloin kymmenet lappilaiset kylät kutsuvat ihmisiä poikkeamaan heille.
Päivän ohjelmaa voit suunnitella täällä:
Avoimet kylät Lapissa Facebookissa
Avoimet kylät -nettisivusto

Tuuli Kontio