ELÄMÄNTAPANA ULKOILMAELÄMÄ
Sisu Outdoorissa käy ulko-ovi tasaiseen tahtiin. Sisään tupsahtaa lomalaisia kaikkialta Euroopasta ja vähän kauempaakin maailmalta.Tulijat haluavat vuokrata suksia, oppia hiihtämään paremmin, tai lähteä opastetulle retkelle Ylläksen maisemiin. Asiakkaat otetaan vastaan lämpimästi ja hymyillen. Sukset, monot ja lumikengät löytävät tiensä sopiviin jalkoihin. Retkelle lähdetään aamuauringon kutsuessa Lapin luontoon. Mukaan lähtijöille on luvassa elämyksiä ja uuden oppimista paikallisen oppaan seurassa.
Timo Karinen ja Maikku Ihamuotila perustivat Sisu Outdoorin palvelemaan ulkoilmaihmisiä.
Kokeneet konkarit käynnistivät oman yritystoiminnan
Sisu Outdoor on uusi yritys Äkäslompolossa, mutta sen yrittäjät ovat asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa vanhoja tuttuja.
– Ehdotin yhteisen yrityksen perustamista Maikulle, ja hän oli heti mukana, yrittäjä Timo Karinen kertoo.
Maikku eli Maarit Ihamuotila on Timon ystävä ja kollega jo vuosien ajalta. Myös hän kertoo miettineensä pitkään yrityksen perustamista.
– Olen aina tehnyt omaa työtäni yrittäjämäisesti, laskuttamalla työnantajilta tekemäni työt. Tähän toimintaan tarvittiin kuitenkin toimipaikka ja välineet, enkä oikein tiennyt miten olisin alkanut. Yhdessä yrittämään lähteminen oli loistava idea, Maikku tuumaa.
Sekä Karinen että Ihamuotila ovat pitkän linjan hiihdonopettajia ja liikunnanohjaajia. Molemmat ovat toimineet alalla jo parinkymmenen vuoden ajan. Heillä on Ylläksellä vahva oma asiakaskunta, joka osaltaan auttoi yrittäjäksi lähtemisessä.
– Sain uuden kipinän omaan työhöni, kun aloin yrittäjäksi, Timo paljastaa.
Opastettujen ohjelmien ja välinevuokrauksen lisäksi Sisu Outdoorissa voidellaan suksia ja samassa liiketilassa pyöritetään kauppaa eli shoppia. Shopista myydään talvella ulkoiluvarusteita, kerrastoja, pipoja, suksivoiteita ynnä muuta ulkoilmaelämässä tarvittavaa. Seinällä on siisteissä riveissä uudenkarheita hiihtovälineitä asiakaskäyttöön.
Retkillä ja tunneilla käytettäviin suksiin ja lumikenkiin yrittäjät hakivat ja saivat investointitukea Leader Tunturi-Lapilta.
– Tukiraha toi uskallusta hankkia tarpeeksi välineistöä. Eikä niitä ollut siltikään yhtään liikaa, sillä jouduimme hankkimaan välineitä kevään mittaan lisää, yrittäjät paljastavat.
Maikku Ihamuotila on pitkän linjan hiihdonopettaja ja monelle tuttu Ylläksen rinteiltä.
Yrittäjän vapaus
– Yrittäjänä asiakkaat voi palvella yksilöllisesti. Retkiä voidaan toteuttaa paljon myös asiakkaiden toivomusten mukaisesti, Maikku kertoo.
Lisäksi aikataulut eivät ole hänen mukaansa niin tiukat, ja yrittäjänä on oma vapaus suunnitella työnsä. Kun asiakkaat tulevat hyvin palvelluiksi, he tulevat seuraavana päivänä uudestaan.
Kahden hengen yrityksessä molemmille on riittänyt vaihtelevaa työtä.
– Toinen on ulkona asiakkaiden kanssa, ja toinen kaupassa. Kun ulkonakin liikutut lajit välillä vaihtelevat, niin kroppa jaksaa paremmin. Omasta terveydestä huolehtiminen on myös tärkeää, Maikku tietää.
Aivan kuumimmalle kevätsesongille yrittäjät tiesivät jo etukäteen tarvitsevansa lisää työvoimaa keikoille. Sitä löytyi helposti, kun verkosto oli kunnossa. Tuntitöitä teki useampikin henkilö opetus- ja opastustehtävissä. Vankka paikallistuntemus ja alan osaaminen on näissä töissä valttia.
Keikkoja asiakkaiden kanssa oli tekemässä myös yrittäjille tuttuja hiihdonopettajia. Yrityksen sijainti Äkäslompolossa on keskeinen, joten se vetää myös satunnaisia ohikulkijoita piipahtamaan kyselemään kuulumisia ja tekemisvinkkejä.
– Usein jutustelun lomassa tulee myös kauppaa. Ensimmäinen kevät meni hyvin ja saavutimme tavoitteemme. Kausi meni jopa paremmin kuin odotimme. Kasvu on vasta edessä, yrittäjät uskovat.
Timo Karinen löysi yrittäjyyden kautta uuden kipinän työhönsä. Suksien voitelu muodostaa osan talvikauden päivittäisistä työtehtävistä shopilla muun asiakaspalvelun lomassa.
Kesäkausi alkaa elokuussa
Talviurheiluun painottunut Sisu Outdoor sulki ovensa talvisesongilta vappuna, mutta elokuussa paikka avataan taas. Silloin ollaan kesälajien parissa. Luvassa on opastettuja retkiä tunturiin.
– Myymälään on tulossa erilaisiin kesälajeihin ja retkeilyyn sopivaa laadukasta varustetta. Sellaista, jota ei muista liikkeistä välttämättä löydy, yrittäjät paljastavat.
Ensi talveksi alustavat sopimukset hiihtotuotteista on jo tehty, ja seuraava talvi aloitetaan tutuilla tuotteilla. Uutta ovat vanhat konkaritkin oppineet ensimmäisen sesongin aikana.
– Hiihto on myös ensi talven päätuotteemme. Hinnoittelusta olemme oppineet käytännössä ja viilaamme hinnat ja ryhmien koot kohdalleen, yrittäjät kertovat.
Intoa ja sisua omaan työhönsä ei näiltä ulkoilmassa viihtyviltä yrittäjiltä ainakaan puutu. Yrityksen nimi on selvästi nappiosuma.
Teksti ja kuvat:
Petra Kannisto