MARKO VIE MATKAILIJAT UUSILLE POLUILLE

Sähköavusteinen pyörä surisee hiljaa, kun ajan halki lumisen metsän pitkin kovaksi tallautunutta talvipolkua. Edelläni pyöräilee oppaani Marko Kiviranta, jonka kääntyy kiitettävän usein katsomaan, miten ensikertalaisen meno sujuu.

Pyörän sähköavusteisuudesta huolimatta pitää sitä polkea kuten tavallistakin pyörää. Apuvoiman huomaakin usein vasta ylämäessä, kun polkeminen onkin yllättävän kevyttä. Ollaan tmi Hidden Trails Laplandin opastetulla pyöräretkellä Ylläksen talvipoluilla tuoreen ohjelmapalveluyrittäjän luotsaamana.

Harrastuksesta työksi

Kivirannalla on takanaan ensimmäinen talvi matkailuyrittäjänä Ylläksellä, tai oikeammin sen metsissä ja tuntureilla. Sitä ei ammattitaitosesta opastuksesta ja pyöräilyn saloihin perehdyttämisestä arvaisi, niin sujuvasti hän työnsä hoitaa.
– En ole aiemmin työssäni ollut ihmisten kanssa tekemisissä, mutta opashommia on ollut hieno tehdä, se on palkitsevaa, hän kertoo.

Kotkasta lähtöisin oleva mies teki pitkän uran kolmivuorotyössä tehtaalla, kunnes työt loppuivat ja hän siirtyi rakennusalalle.
– Talvella rakennuksilla ei ollut työtä kaikille. Kolmisen vuotta sitten minut lomautettiin, ja se mahdollisti talven vieton Ylläksellä, tutussa paikassa perheen mökillä. Sen jälkeen ei paluuta ole ollut, Kiviranta paljastaa.

Ylläkselle asettuneen tie vei aikuisopiskelijaksi Leville. Ohjelmapalveluala ja oppaan työ kiinnosti.
– Yritystoiminnan idea ja sen suunnittelu alkoi jo kouluaikana. Siellä sain myös vinkin, että toiminnan aloittamiseen voi hakea myös investointitukea.

Leader Tunturi-Lappi myönsi Hidden Trails Laplandille rahoitusta kaluston hankintaan, ja se ratkaisi omalta osaltaan yritystoiminnan aloittamisen.
– Yhden pyörän hinta akkuineen on noin neljätuhatta euroa. Hankintoihin kuului lisäksi vielä pyöräilykypäriä, hanskoja ja tankorukkasia, sekä akkujen poronkarvalämmittimet.

Pyörän rungossa on poronkarvalla päällystetty litium-ioni -akku. Paikallisella suutarilla teetetty karva pitää akun lämpimänä ja  tehot kohdillaan pakkasellakin. Mittarista näkee akun varaustilan, avustustason, kuljetun matkan, sekä tietenkin nopeuden.

Asiakkaina pyöräretkillä on ollut tavoitteen mukaan keski-eurooppalaisia, jotka tulevat  ohjelmapalvelutoimistojen kautta suoraan. Hidden Trails Lapland toimii siis isompien yritysten alihankkijana. Oma markkinointi on tässä vaiheessa vähäistä.
-Asiakkaat ovat olleet äärimmäisen mukavia. He tulevat tänne tutustumaan erilaiseen luontoon. Pyörän selässä se onnistuu.

Talvipyöräily sopii lähes kaikille, sillä Ylläksen talvipolut ovat hyvin hoidettuja ja tasaisia. -Pakkastakaan ei tarvitse pelätä, sillä kylmemmällä kelillä lähdemme pyöräilemään ylempää tunturista, hiihtokeskuksen nurkilta. Yhtään retkeä ei ole peruttu pakkasen takia.

Pyöräilyretkien luotsaamiseen Kivirannalla onkin harvinaisen vankka harrastustausta. Paljastuu, että hän on harrastanut maastopyöräilyä koko ikänsä, ja kilpaillutkin alamäkipyöräilyssä SM-tasolla. Tämän miehen matkassa on siis turvallista lähteä pyöräilemään,  ja niihin jyrkimpiin alamäkiin hän vie vain halukkaat.

Omat salatut polut

Nyt pyörällä pääsee talvellakin sinne, mihin ennen pääsi vain hiihtämällä. Sähköavusteisella pyörällä jaksaa polkea pidemmän matkan, kuin jaksaisi tavallisella läskipyörällä.
Keskimääräisen pyöräilyreissun pituus on 15-30 kilometriä. Sää ja ryhmä tietenkin vaikuttavat ajettuun matkaan. Alkutalvesta kelit olivat haastavampia, mutta ylipäätään talvella ajaminen on helpompaa, sillä reitit on ajettu tasaisiksi. Sähköavusteisella pyörällä saa ajaa Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon merkittyjä pyöräreittejä pitkin.

Valttikorttina Kivirannalla on omat, salatut polut asiakkaitaan varten.
– Minulla on oma maa-alue täältä vähän matkan päässä. Ajan sinne kelkalla omat, yksityiset pyöräilyreitit, ja siellä myös oma kota taukopaikkana, hän paljastaa.
Pyörien lisäksi yrityksen kalustoon kuuluu minibussi ja kuomullinen peräkärry, jossa pyörät kuljetetaan ja säilytetään. Maksimissaan seitsemän hengen asiakasryhmä voidaan kuljettaa lähtöpaikalle minne vain lähialueelle.

Kioskikahvila Kaneliässä löytyy Maksniemestä osoitteesta Sänkeläntie 1.

Marko Kiviranta opastaa sekä talvi- että kesäpoluilla sähköavusteisella läskipyörällä eli fatbikella.

Talvisen pyöräretkemme päätteeksi Kiviranta irroittaa pyörien akut ja pakkaa kulkupelit takaisin traileriinsa.
– Akut latautuvat joka reissun jälkeen olohuoneen nurkassa. Toimitiloille ei tässä vaiheessa ole vielä ollut tarvetta, Kiviranta kertoo.

Hidden Trailsilla on alkamassa ensimmäinen toimintakesä. Pyörillä poljetaan kansallispuiston vaihtelevia reittejä.
– Kesällä pyöräily on aavistuksen haastavampaa maaston epätasaisuuden vuoksi. Tarjolla on perusretkien lisäksi koko päivän pyöräilyretki, jonka lähtöpaikka on Hetassa.

Tilauksesta asiakas saa millaisen retken haluaa.
– Talven tuotteet on todettu hyvin toimiviksi, näillä jatketaan ensi talvenakin, ensimmäiseen sesonkiin tyytyväinen yrittäjä toteaa. Nämä retket sopivat kaikille, jotka osaavat ajaa polkupyörää, hän hymyilee.

Hidden Trails Lapland

Teksti ja kuvat:
Petra Kannisto

Julkaistu 11.5.2018