POROTUOTE LÄNSMANIN PAKETTI ALKAA OLLA KASASSA

Ennen Eero Länsman ajatteli, että oman jalostamon pyörittäminen on monimutkaista ja vaikeaa. Tutustumiskäynnit alan yrityksiin osoittivat olettamuksen vääräksi, ja vuonna 2004 perustettu Porotuote Länsman on nyt vakiinnuttanut paikkansa pohjoisen lihamarkkinoilla.

Eero Länsman istui Paliskuntain yhdistyksen hallituksessa 2000-luvun alkupuolella.
– Muistan siihen aikaan ajatelleeni jalostamon käynnistämisen olevan kauhea urakka paperitöineen kaikkineen.
Hallituksen jalostamoille tekemät tutustumiskäynnit kuitenkin osoittivat Länsmanin käsitykset vääriksi.
– Näin, että ei tämä niin kummoista olekaan, etteikö tähän pystyisi ihan poromieskin.

Länsman alkoikin tuumasta toimeen. Pankki suhtautui suunnitelmiin myötämielisesti ja perustettu yritys sai maataloustuotteita jalostaville yrityksille suunnattua yritystukea maaseutuohjelmasta. Helmi-vaimon opettajan työ madalsi osaltaan kynnystä uskaltaa lähteä kehittämään uutta liiketoimintaa.
– Kun toisella on säännölliset tulot, olen minä saattanut vähän sooloilla, Länsman naurahtaa.

Omat porot eivät riitä

Jalostamo aloitti toimintansa vuonna 2005 ja ensimmäisenä vuonna käsiteltiin Länsmanin omia poroja noin 400.
– Aloitimme omilla, mutta siinä tuli heti huomattua, että eivät ne riitä. Tulos oli plus miinus nolla eikä jalostusarvoa syntynyt. Meillä käynyt Finnveran ihminenkin sanoi suoraan, että ei helkatti, nyt alatte ostamaan enemmän poroja.
Länsman kiittelee muutakin asiantuntijoilta saamaansa apua esimerkiksi lainoihin liittyvissä asioissa.
– Sain neuvoja miten pelata pankkien kanssa. Poronosto vaatii aika isoja summia ja pankin pitää olla alusta asti mukana. Jos mielii saada suostumuksen, on oltava selkeät suunnitelmat ja laskelmat.

Nykyään Porotuote Länsman käsittelee vuosittain 2000-2500 poroa, riippuen siitä, miten niitä saa ostettua. Tuotteista iso osa menee rajakauppaan ja fileet hotelleihin. Saariselän alue on iso asiakas ja kun pitkiltä kuljetusmatkoilta vältytään, on liha aitoa lähiruokaa. Laadukasta poronlihaa on saatavilla myös Turun kauppatorilla Porotuote Länsmanin Boazobiilasta. Myymäläauto palvelee useampana päivänä viikossa ja sillä voi ajaa myös lähialueen tapahtumiin.

Kioskikahvila Kaneliässä löytyy Maksniemestä osoitteesta Sänkeläntie 1.

Eero ja Mika Länsman.

Toimiva kokonaisuus kohta kasassa

Jalostamoa on vuosien varrella ehditty myös laajentaa ja muutenkin kehittää. Lapin ELY-keskus on myöntänyt Porotuote Länsmanille rahoitusta Maaseuturahastosta kolmeen eri hankkeeseen.
– Vuonna 2009 huomasimme, että tähän voisi kehittää rinnalle matkailua ja rakensimmekin seuraavien vuosien aikana neljä mökkiä, Länsman kertoo.
– Kalastusmatkailuun, mutta alusta asti oli selvää, että niistä pitää tehdä talviasuttavia.

Vuonna 2014 rakennettiin autonpesuhalli ja pakastuskontti ja ensi kesänä tehtävällä laajennuksella ratkaistaan taas yksi iso ongelma, kun savustamo saadaan eriytettyä omaksi tilakseen.
– Porojen nylky alkaa lokakuun alussa ja kestää joulukuulle. Ristikontaminaatioriskin takia raa’an ja kypsän lihan käsittely samassa tilassa ei ole mahdollista ja siinä on pitkä aika, kun jalostamista ei voi tehdä. Saamme myös tuotteista tasalaatuisempia, kun saamme lämpötilan ja kosteuden vakioitua uuden savu-uunin myötä.

Yritysrahoituksen hakemista Länsman ei nykyään enää pidä isona urakkana.
– Avustukset tekevät investoinneista vähemmän uhkarohkeita. Ensimmäinen hakukerta on se kaikkein vaikein. Pitää saada pankit ja kaikki uskomaan asiaan.

Ensi kesän jälkeen paketti alkaakin olla kasassa eikä uusia suunnitelmia ole tiedossa.
– Sitten meillä on hyvä kokonaisuus ja jalostamo pyörii omillaan, Länsman pohtii.
Porotuote Länsman työllistää tällä hetkellä yhden työntekijän ympärivuotisesti ja syksyisin muutaman lisää. Länsmanit ovat itsekin pyörineet jalostamolla ahkerasti.
– Perhehommina tätä on tehty. Helmi on ollut aktiivisesti mukana. Ja meidän poikamme Mika käy auttamassa myös, kun poronhoidolta ehtii. Ja jonkunhan ne porotkin pitää vielä hoitaa, naurahtaa itse jo eläkkeellä ainakin paperilla oleva Eero.

Kioskikahvila Kaneliässä löytyy Maksniemestä osoitteesta Sänkeläntie 1.

Revontulet houkuttelevat Utsjoelle matkailijoita joka puolelta maailmaa.

Aurora Holidaysin ohjelmapalvelut myyvät

Mika Länsman pyörittää puolisonsa Tiinan kanssa nyt kolmatta talvea Aurora Holidays –nimistä yritystä, jonka päätuote on kuuden päivän talvimatkapaketit. Yritys myy palvelunsa suoraan asiakkaille itse nettisivujensa kautta. Mökkimajoituksen lisäksi pakettiin kuuluu kuljetukset lentokentältä ja takaisin sekä mahdollisuus sisällyttää matkaan ohjelmapalveluja. Kaikki ohjelmapalvelut myydään Aurora Holidaysin kautta, vaikka osa niistä tuotetaankin alihankkijoilla.

Ohjelmapalvelut ovatkin suosittuja ja niistä saadaan merkittävät lisätulot verrattuna pelkkään majoituksen myyntiin.
– Tänne tulevat ihmiset haluavat kokeilla kaikkea uutta, vaikka revontulien perässä tänne tulevatkin. Suurin osa osallistuu kaikkiin tarjolla oleviin aktiviteetteihin, Tiina Salonen kertoo.
Asiakkaat tulevat Tiinan mukaan kaikkialta – Aasiasta, Amerikasta, Euroopasta. Tänä talvena järjestettiin kolmatta kertaa revontulivalokuvauskurssi, johon kauimmainen osanottaja tuli Hong Kongista.

Vasta alkusoittoa

Porotuote Länsmanin aikanaan rakennuttamaan neljään mökkiin mahtuu mukavasti 4 henkilöä per mökki. Monet kuitenkin tulevat kaksistaan tai jopa yksin. Pienet ryhmät ovat asiakkaiden mieleen.
– Meillä ei retkillä tarvitse kävellä kylttien perässä ja oppaat ehtivät juttelemaan asiakkaiden kanssa. Omatoimimatkailijoista koostuvassa ryhmässä voikin olla ihmisiä ihan eri taustoista. Se on oppaallekin välillä mielenkiintoista, Tiina naurahtaa.

– Jotkut antavat suoraa palautetta, joistain ei millään saa selvää tykkäävätkö vaiko eivät. Yksi haaste meille on myös se, että asiakkaiden odotukset revontulien suhteen ovat nousseet. Ylikäsitellyt, liioitellut kuvat leviävät ja todellisuudessa hienotkaan revontulet eivät niitä vastaa. Meillä on kuitenkin täällä hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia ylipäätään. Tänä talvenakin kaikki ryhmät ovat niitä nähneet.

Aurora Holidaysin tarkoituksena on pikkuhiljaa laajentaa toimintaa ympärivuotiseksi. Tiina arvelee talvimatkailun nykytilanteenkin olevan vasta alkusoittoa.
Turkulaislähtöinen Tiina muutti Utsjoelle vuonna 2005 ja vastaa nykyään Aurora Holidaysin pyörittämisestä kokopäiväisesti. Yrittäjiä hänestä ja hänen miehestään tuli vaivihkaa.
– Mika on ollut jo kauemmin tässä mukana Porotuotteen kautta. Minä kävin 10 vuotta töissä sairaanhoitajana Norjan puolella Tanassa. Otin ensin virkavapaata ja viime vuonna lopulta sanoin itseni irti.
Ja miltäkö se elämänmuutos tuntuu, kannattiko uskaltaa?
– Tuntuu ihanalta! Kyllä kannatti!

Teksti: Tuuli Kontio
Kuvat: Markus Kiili