Lapin ammattikorkeakoulun MAKEA-hankkeen aikana opiskelijat ovat päässeet tekemään pieniä projekteja yhteistyössä yrityksien ja yhdistysten kanssa. Projektit ovat osa opintoja ja opiskelijat saavat opintopisteitä projekteihin osallistumisesta.
-Tämä on myös yrittäjille ja yhdistyksille mahtava mahdollisuus tehdä yhteistyötä opiskelijoiden kanssa, ja saada mahdollisesti uusia näkökulmia toimintaansa, projektipäällikkö Juhamatti Konttaniemi kertoo.
-Opiskelijat ovat käyneet paikan päällä ja toimineet vuorovaikutuksessa toimeksiantajien kanssa.
MAKEA-hanke (markkinointiratkaisut kehittyvät avullamme) koostuu kuudesta eri toimenpiteestä, ja toteutetaan osana Outokaira tuottamhan ry:n Meän taijot ja porinat -teemahanketta. Toimenpiteet liittyvät somenäkyvyyteen, tuotekortteihin, valokuvaukseen ja videoihin, englanninkieliseen asiakaspalveluun, kyltteihin ja opasteisiin sekä mystery shopping -kokeiluun.
-Esimerkiksi valokuvat ja videot -toimenpiteessä Lapin ammattikorkeakoulun kuvataideopiskelijat kävivät kouluttamassa matkailuyrityksiä ja muita matkailutoimijoita, kuten kyläyhdistyksiä, Konttaniemi mainitsee.
Somenäkyvyyden ja tuotekorttien parissa puolestaan ovat työskennelleet liiketoiminnan opiskelijat. Somenäkyvyys-toimenpiteen yhteydessä matkailuyrityksille on tarjottu mahdollisuus uudistaa sosiaalisen median ilme opiskelijoiden opastuksella. Lisäksi toteutettiin myös video, jonka aiheena on videoiden editointi markkinointitarkoitukseen mobiililaitteella.
-Tuotekorttien tapauksessa matkailu- tai kyläyhdistyksille on tarjottu mahdollisuus saada palvelumuotoilun avulla tuotetut tuotekortit käytettäväksi markkinoinnissa, Konttaniemi kertoo.
Jokainen toimenpide toteutetaan Konttaniemen mukaan saman toimintamallin mukaisesti: opiskelijat saavat opastuksen, etsitään toteutuskumppanit ja toteutetaan hanke. Esimerkiksi mystery shopping -toimenpiteessä yrityksillä on mahdollisuus nähdä oma palvelu kansainvälisen asiakkaan silmin.
-Kyseessä on testiasiakas-asettelu, Konttaniemi kertoo.
-Meillä on opiskelijaryhmässä esimerkiksi aasialaisia ja venäläisiä opiskelijoita mukana. Tällaisen testitoiminnan kautta yritykset saavat mahdollisuuden kuulla, miten he voisivat kehittää palveluitaan ulkomaisten asiakkaiden näkökulmasta.
-Tähän kyseiseen toimenpiteeseen liittyen olemme myös järjestäneet Ylitorniolla koulutustilaisuuden, jonka aiheena oli kulttuurien kohtaaminen sekä kansainvälinen markkinointi. Kouluttajina tilaisuudessa oli Lapin ammattikorkeakoulun lehtoreita ja puheenvuorojen erityisnäkökulmana oli Aasian markkinat, Konttaniemi kertoo.
Kyltit ja opasteet -toimenpiteessä matkailuyrityksillä on Konttaniemen mukaan ollut mahdollisuus saada kuvituskuvin toteutetut infokyltit ja opastukset asiakasrajapintaan.
-Tässä meillä on ollut toteutuksessa mukana kuvataideopiskelijoita.
Asiakaspalvelu englanniksi -toimenpiteessä puolestaan tarjotaan matkailuyrityksille valmiutta asiakaspalvelutilanteista selviämiseen englannin kielellä. Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijat opettavat matkailutoimijoille muun muassa asiakaspalvelusanastoa ja kääntävät nettisivuja englanniksi.
-Tähän hankkeeseen etsimme vielä matkailutoimijoita mukaan, Konttaniemi mainitsee.
Tutustu myös MAKEA-hankkeen tuottamaan videoon, jonka aiheena on videoiden editointi mobiililaitteella.
Teksti:
Salla Saariniemi
Otsikkokuva:
Juhamatti Konttaniemi
Video:
Joonas Koivumaa