Räätälöityjä risteilyjä Perämeren saaristossa

Meri-Lapin kesämatkailussa on viime kesästä lähtien ollut mahdollista tutustua Perämeren saaristoon Lady Carin -tilausristeilijältä käsin. NorthStar Operator NSO Oy sai Leader-rahoitusta aluksen hankkimiseen ja ANTTI 1 -nimisen proomun ja lastialuksen kehittämiseen Outokaira tuottamhan ry:ltä.

Lady Carin on torniolaisen NorthStar Operator NSO Oy:n omistama tilausristeilijä ja aluksen päällikön ja yhtiön toimitusjohtajan Arto Ponkalan pitkäaikainen haave. Alus saatiin hankittua viime vappuna.
-Torniossa ei ole ollut risteilyalusta pitkiin aikoihin, Ponkala toteaa.
-Tämä alus on tarkoitettu matkailun vetovoimatekijäksi Meri-Lapin alueelle.

Tilausristeilijän hankintaan saatiin Leader-rahoitusta Outokaira tuottamhan ry:ltä.
-Tämä rahoitus on mahdollistanut aluksen hankinnan, Ponkala mainitsee.

Aluksella tarjotaan tilausristeilyjä paikallisille ja matkailijoille heidän toiveidensa mukaan Meri-Lapin alueella ja Haaparanta-Piteå alueen saaristossa. Risteilyjen kesto vaihtelee yhdestä tunnista aina 12 tuntiin. Myös pidemmät risteilyt ovat mahdollisia.
-Tilauksesta pääsee vaikka Ouluun. Viime kesänä kävimme esimerkiksi Luulajassa, Ponkala kertoo.

Ponkala kertoo, että aluksella tarjotaan risteilyiden yhteydessä myös hyvää ruokaa ja juomaa. Lisäksi satamassa ollessaan alus on 30-paikkainen ravintola.
-Aluksella on a-oikeudet, millä on merkittävä vaikutus meidän toiminnalle.
-Meidät voi pyytää esimerkiksi puutarhajuhliin ravintolaksi.

Lady Carinin on Arto Ponkalan pitkäaikainen haave.

Lady Carinin on Arto Ponkalan pitkäaikainen haave. 

Lady Carin on 16,5 metriä pitkä ja 5,1 metriä leveä täysalumiinialus. Vuonna 1997 Suomessa valmistettu alus on toiminut aikaisemmin edustusristeilijänä. Aluksessa on tilaa 10 yöpyjälle. Lisäksi aluksesta löytyy kolme vessaa, kaksi suihkua ja aurinkokansi. Päiväristeilyillä aluksen kyytiin mahtuu enintään 12 henkilöä. Lisäksi aluksella on kahden hengen miehistö, johon kuuluu aluksen päällikkö ja stuertti.
-Mikäli markkinointi menee suunnitellusti, työllistää alus tulevaisuudessa kuusi henkilöä.

Tilausristeilijä on löytänyt asiakkaansa

Ponkalan mukaan ensimmäinen kesä Lady Carinin kanssa on mennyt upeasti ja palvelulle on selkeästi ollut kysyntää.
-Matkanjärjestäjän ympäri maailmaa ovat olleet kiinnostuneita Lady Carinista palvelutuotteena.
-Tähän mennessä pääasiallinen asiakasryhmä on ollut alueen yritykset, mutta asiakkaina on ollut myös yksityisiä seurueita.

-Mieleenpainuvin kokemus on ollut 12 tunnin hääpäiväristeily avioparin ja viiden lapsen kanssa, Ponkala hymyilee.

Ponkalan haaveena on, että yrityksen tarjoama tuote houkuttelee alueelle matkailijoita, jotka käyttävät samalla myös alueen muita palveluita.
-Ensi kesä näyttää, että miten tämä meidän tarjoama palvelu vakiinnuttaa asemansa.

58-vuotiaalla Ponkalalla on vankka tausta yrittäjänä toimimisesta. Torniosta kotoisin oleva monialayrittäjä on ollut muun muassa monikansallisen logistiikkatalon omistaja. Vuodesta 1985 lähtien purjehdusta harrastaneelle Ponkalalle meri on tuttu elementti. Vuonna 2008 Ponkala sai kansallisen Vuoden meripelastaja -palkinnon.
-Toimin vapaaehtoisena meripelastajana 31 vuoden ajan, joista suurimman osan hälytyspäällikön tehtävissä.

Tilausristeilijä risteilee Perämeren saaristossa.

Tilausristeilijä risteilee Perämeren saaristossa. 

Visio ohjelmapalveluiden tuottamisesta sai alkunsa Thaimaan matkan aikana. Ponkala kertoo seurueen viettäneen yhden päivän merellä puolilaholla troolarilla tonnikalaa kalastaen. Tarjolla oli ainoastaan kylmää olutta. Merellä vietetty päivä oli kuitenkin mukava, vaikka puitteet ja palvelut olivat hieman vinksallaan.
-Mietin silloin, että miksei täällä Tornion seudulla voisi tarjota saman tyylistä palvelua. Hieman paremmin vain, Ponkala nauraa.
-Alus voi tarjota palveluitaan esimerkiksi Lapin matkailun vierasryhmille, eihän ajomatka Ylläkseltä vie kuin kolmisen tuntia.

Ponkalan mukaan Meri-Lapissa, kuten muuallakin Lapissa, on todellinen tarve laadukkaille kesämatkailutuotteille.
-Meillä on täällä Perämeren kansallispuisto, joka on mahtava vierailukohde.
-Voimme viedä Lady Carinilla asiakkaita esimerkiksi uimaan ja nauttimaan Perämeren saaristosta. Lisäksi tarjoamme retkillä maukasta ruokaa, ja hyvällä tuurilla stuerttimme soittaa kitaraa kannella, Ponkala hymyilee.

Lady Carin on kaunis ilmestys sumuisellakin säällä.

Lady Carin on kaunis ilmestys sumuisellakin säällä. 

Innovatiivista ruoppausta

NorthStar Operator NSO Oy on saanut Leader-rahoitusta myös ANTTI 1 -nimisen proomun ja lastialuksen kehittämiseen.
-ANTTI 1 on merten lavetti, työalusta ja monitoimialus, Ponkala kertoo.

Aluksen toiminta perustuu Ponkalan mukaan innovatiivisuuteen ja se on myös yksi syy, miksi Outokaira tuottamhan ry päätti rahoittaa aluksen kehittämistä.
-ANTTI 1 edustaa uutta ajattelua vesirakentamisessa.

Aluksen innovatiivisuus perustuu siihen, että yksi yksikkö voi ruopata, kuljettaa ja purkaa lastinsa sovittuun paikkaan, kuten esimerkiksi rantaan hyödynnettäväksi. Lasti on mahdollista purkaa myös suoraan kuorma-autoon. Lastausaika on 100 tonnia 16 minuutissa.
-Normaalisti nämä toiminnot vaatisivat kolme eri alusta, mutta tässä tapauksessa ne voidaan toteuttaa vain tämän yhden aluksen kautta, Ponkala toteaa.
-Tämä on noin kaksi kolmasosaa halvempaa kuin perinteinen ruoppausmenetelmä.

ANTTI 1 edustaa uutta ajattelua vesirakentamisessa. Video: Arto Ponkala. 

Perämeren alueelle ominainen maankohoaminen on toiminut motiivina lähteä kehittämään ANTTI 1 -aluksen toimintoja.
-Vuosittain maa kohoaa Perämeren pohjukassa noin kahdeksan millimetriä, Ponkala kertoo.

Maankohoaminen tarkoittaa sitä, että lähes kaikki huvivenesatamat ja rannat ovat kunnostuksen tarpeessa nyt ja tulevaisuudessa. Parhaimmillaan kuusi henkilöä ympärivuorokautisesti ja huoltojoukon työllistävä täsmäalus toimii totuttua pienemmin kustannuksin.
-Työnäkymät näyttävät hyvältä pitkäksi aikaa, Ponkala mainitsee.

Lue lisää:
http://ladycarin.fi/
http://anttiponkala.fi/

Teksti ja kuvat:
Salla Saariniemi

Otsikkokuva:
Johanna Salmi

Julkaistu 20.1.2017