Ei niin kiirettä, etteikö pilkille ehtisi

Jarkko Alatalo perusti autokorjaamon kotikyläänsä Aatsinkiin vuosi sitten lokakuussa. Asiaa suunnitellessa meni viisitoista vuotta, mutta nyt korjaamo pyörii ja helpottaa lähiseudun asukkaiden elämää.

Autojen lisäksi korjaamolla hoituu muidenkin koneiden remontit ja huollot. Mönkijöitä, moottorikelkkoja ja traktoreitakin on potilaina ollut.
– Eilen maalasin veneen ja tänään olen hitsaillut latuhöylää, Jarkko kertoo.
– Syksyllä oli maasturisesonki. Niiden pitää olla kunnossa, kun hirvenmetsästys alkaa.

Uusi autokorjaamo helpottaa tilannetta Sallassa, jossa autokorjaamoilla on usein pitkät jonot. Alatalo on korjaillut autoja ”aina”, ja Rovaniemellä käydyn autonasentajalinjan jälkeen hän työskenteli jonkun aikaa muiden palveluksessa. Oma yritys mahdollistaa kotikylässä asumisen.
Asiakkaita on riittänyt välillä kiireeksi asti. Vuoden kiireettömin aika sattui harrastusten kannalta sopivasti.
– Ehdin kyllä keväällä istua pilkillä ihan mukavasti, Jarkko naurahtaa.

Vanhaan navettaan kunnostetuissa tiloissa on tilassa sujuu niin koneremontit kuin vaikkapa veneiden maalaukset.

Tilat uusiokäyttöön

Alatalon yrityksellä on nyt hyvät tilat, joita on kunnosteltu korjaamokäyttöön pikkuhiljaa. Jarkon isän vanha navetta on muutettu lämpimäksi korjaamotilaksi, jossa mahtuu tekemään monenlaista.  Lisäksi löytyy kylmää tilaa, ja projekteja mahtuu siis katon alle useampia kerrallaan.

Jarkko kävi Rovaniemellä autonasentajalinjan, josta valmistui vuonna 2015. Ennen oman yrityksen perustamista hän ehti työskennellä jonkun aikaa muiden palveluksessa Rovaniemellä.
– Parasta yrittäjyydessä on vapaus ja liikkuvat työajat, hän miettii.

Aatsinki sijaitsee lähellä Venäjän rajaa, mutta sen läheisyys ei näy yrityksen arjessa oikeastaan mitenkään. Alueen asukkailla monilla on pitkäaikainen viisumi Venäjällä, ja lähellä rajaa sijaitsevaa tankkausasemaa hyödyntää Jarkkokin.
– Siellä bensa maksaa 73 senttiä litra. Kannattaa käydä pyörähtämässä.

Jarkko Alatalo hyödynsi Leader-rahoitusta autokorjaamolla välttämättömien nostureiden hankintaan.

Jarkko Alatalo hyödynsi Leader-rahoitusta autokorjaamolla välttämättömien nostureiden hankintaan.

Rahoitusta nostureihin

Jarkko Alatalon sai yritystä aloittaessaan Pohjoisimman Lapin Leaderilta rahoitusta koneinvestointeihin. Rahoituksella katettiin osa kahden nosturin ja öljynvalutusastian hankintaan. Tuki on Jarkon mielestä merkittävä ja mahdollistaa sen, että autokorjaamossa pystyy tekemään kattavia remontteja.

Leader-rahoituksen hakemisessa on oma työnsä, mutta Jarkon mielestä se kannatti. Hän myös kiittelee asiassa saamaansa apua.
– Ilman Sallassa elinkeinokoordinaattorina toimivaa Mikko Niemelää ei hommasta välttämättä olisi tullut mitään.

Teksti ja kuvat:
Tuuli Kontio