Kemijärvelle muuttanut kirjoittaja katselee Lappia muualta tulleen silmin ja pitää kovasti näkemästään.
Suomen kieli on hauskan monimuotoista ja paikalliset murteet aiheuttavat välillä väärinymmärryksiä ja hillittömiä tilanteita. Olen Helsingissä kasvanut ja lähes ikäni asunut ennen pohjoiseen muuttoa. En käytä stadin slangia ja olenkin aina kuvitellut puhuvani niin sanottua yleiskieltä. Ei kirjakieltä vaan sellaista murteetonta, ei mistään kotoisin, kieltä. Kunnes päivänä eräänä törmäsin lappilaiseen, joka juteltuaan kanssani hetken, tokaisi: Et taida olla täältä, kun puhut tuollaista murretta!! Jäin siinä sitten miettimään, että niinköhän se pääkaupunkiseudunkin ihmisten kieli on kuitenkin jonkinlainen murre. Tämä ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun minulle todetaan, että en ole pohjoisesta kotoisin. Puhe paljastaa ja paljon!
Marja-aika oli vastikään parhaimmillaan ja siitähän juttua riittää. Täällä ei kannata kysyä, että mistä niitä lakkoja löytyy, koska vastaus on kuitenkin, että ’tuolta rautakaupasta’. Tai sitten joku irvileuka ihmettelee minulle pää kallellaan, että jaa, ketkäs nyt lakkoilee 😉. Täällä lakka on maalikaupan tuote ja se suolta löytyvä keltainen kulta on hilla. Mielenkiinnosta etsin marjan nimestä tietoa ja todettakoon, että rakkaalla marjalla on monta nimeä. Hilla, lakka, valokki ja suomuurain. Käyttääköhän kukaan nimitystä suomuurain?
Onneksi nyt on jo mustikka kypsää ja kohta myös puolukka. Nämä kaksi tunnetaan koko maassa samoilla nimillä, mutta sitten on variksenmarja. Etsipäs variksenmarjamehua, niin ei löydy. Kaarnikkamehua kyllä myydään kaupoissa.
Koiraihmisenä tulee ulkoillessa höpöteltyä muiden kanssa karvakuonoista niitä näitä. On uroksia ja narttuja tai tyttöjä ja poikia. Koiranpentu on penikka ja jotta penikat saadaan alulle, tulee narttukoiralla olla juoksuaika. Mutta mitäs sanoi eräs narttukoiran isäntä, kun poikakoirani haisteli nartun takapuolta. Koirala on kärpä! Siis oikeesti…!?!
Tytti Tuominen