Innowar 2016 -voittajaksi valittiin oranssi tiimi, jonka tehtävänä oli miettiä, miten kokonaisvaltaista hyvinvointia voitaisiin edistää kahvilakulttuurin kautta.
Juttu on julkaistu maaseutu.fi-sivustolla marraskuussa 2016.
Viikolla 45 Pyhätunturilla päästettiin luovuus lentoon. Innowar 2016 -innovaatiokilpailuun osallistuneet opiskelijat kehittelivät kaksipäiväisellä leirillä ideoita lappilaisten yrittäjien haasteiden pohjalta. Yrittäjät olivat joukkueiden apuna myös ideoiden työstämisessä. Tuoreet ideat ja vankka kokemus yhdistämällä saatiinkin luotua hienoja tuotteita ja konsepteja avoimen innovaation hengessä.
20 kilpailuun hakenutta opiskelijaa jaettiin ennen leirin alkua neljään joukkueeseen – vihreään, oranssiin, punaiseen ja siniseen. Jokainen joukkue sai yhden haasteista käsiteltäväkseen ja valmentajan tuekseen. Kilpailu huipentui perjantaina 11.11. Luontokeskus Naavassa pidettyyn presentaatiotilaisuuteen, jossa saatiin ihastella joukkueiden käytettävissä olleen ajan huomioon ottaen mykistäviä esityksiä.
Yksi haasteista oli luoda Pyhä-Luoston kansallispuistolle uusi tuote tai tuoteperhe, joka tukisi puiston viestiä ja jota voitaisiin myydä luontokeskuksessa. Materiaaliksi ehdotettiin käytöstä poistettuja reittimerkkejä, joiden toivottiin saavan uuden elämän myyntituotteena.
Vihreä joukkue suunnitteli käytöstä poistetuista reittimerkeistä puukon ja kehitteli sen ympärille koskettavan tarinan.
Vihreä joukkue kehitti tarinan metsän haltioista, jotka viestivät toisilleen ja merkkaavat elinympäristönsä naavalla. Naavaa löytyy vain puhtaasta luonnosta, missä haltiat viihtyvät. Tulenteko kutsuu paikalle haltian, mikäli retkeilijällä on käytössään väkevä puukko. Kauan metsässä ollut viitta on imenyt sisäänsä valtavan määrän hyvää energiaa ja kun se palaa retkeilijän mukana luontoon, sen hyvät ominaisuudet heräävät eloon.
Liikutuksen partaalle yleisön ajaneen tarinan kerrottuaan joukkue esitteli suunnittelemansa puukon, jonka kahva ja kotelo on tehty käytöstä poistetusta reittimerkistä sekä damastiteräksisen, naavaa muodoltaan muistuttavan haltiakorun. Joukkue oli kysynyt prototyyppien tekoon avuksi paikallisia yrittäjiä, jotka olivat tarttuneet haasteeseen empimättä.
Metsähallitus tilasi heti 20 kappaleen puukkoerän joulumyyntiin. Puukontekijäyrittäjä palkkaa aiemmin hänellä kesätöissä olleen 16-vuotiaan pojan avukseen, jotta tilaus saadaan toteutettua. Kilpailu tuotti siis heti näkyvää tulosta.
Oranssi joukkue kehitteli ideaa tuunattavasta keitosta, jonka voi tilata kännykkäsovelluksella.
Oranssi joukkue pohti haastettaan yhdessä hyvinvointi- ja kahvilayrittäjä Virpi Lintulan kanssa. Miten saadaan kahvilatoimintaa aktivoitua ja voidaanko kokonaisvaltaista hyvinvointia edistää kahvilakulttuurin kautta?
Joukkue hahmotteli ajatuksen Lapin siestasta, joka antaisi luvan levätä vaikkapa sitten kahvilassa. Luonnon läheisyyttä voitaisiin hyödyntää vuokraamalla kahvilasta liikuntavälineitä. Lisäksi joukkue kehitteli mallin, jolla kahvila voi myydä tuunattuja ruokatuotteita asiakkaiden toiveiden mukaan. Kännykkäsovelluksella tilattava täsmäkeitto antaa tilaajalleen esimerkiksi voimaa tai vastustuskykyä.
Muut haasteet käsittelivät lappilaisen viestintätoimiston visiota palvella isoja asiakkaita etänä Lapista sekä ohjelmapalveluyrityksen tarvetta uudelle elämystyyppiselle majoitusmuodolle. Viestintätoimistolle kehitetty läsnätyön malli toimisi alalla kuin alalla ja ohjelmapalveluyrityksen iglu muuntui ympärivuotiseksi mörrimöykyn pesäksi.
Joukkueet pitchasivat tuotoksensa tuomaristolle.
Innowar 2016 -tuomariston muodostivat Risto Lustila Lapin ELY-keskuksesta, Mika Tenhunen Pelkosenniemen kunnasta, Simo Rontti Lapin yliopistosta sekä Henna Kontsas Pohjoisimman Lapin Leaderista. Tuomaristo valitsi voittajaksi kahvilakulttuuria pohtineen oranssin tiimin. Voittajajoukkue saa kolmeksi kuukaudeksi käyttöönsä työskentelytilan Lapin yliopistolla olevasta Startup-toimitilasta. Toimitila on osa AMOK-hankkeen pilottia.
Innowarin takaa löytyy Lapin Leader-ryhmien yhteinen #proLappi-hanke, jonka tavoitteena on avata Lapin mahdollisuuksia työelämään siirtyville opiskelijoille. Hankkeen aikana kehitetään väylä opiskelijoiden ja pienyritysten ja yhteisöjen välille työelämäkontaktien saamiseksi. Innowarin kaltainen innovaatioleiri vaikuttaisi osallistujien innostuksesta ja ensikäden tuloksista päätellen olevan tähän oiva keino.
Teksti ja kuvat:
Tuuli Kontio