Kuka haistaisi bisneksen ja saattaisi Leevin keksinnön markkinoille?

Muikunperkuukone suhisee, raksuttaa ja päästelee muita, vaikeasti kuvailtavia ääniä. Koneen keksijä, posiolainen Leevi Suonnansalo esittelee peräkärryn päällä käynnissä olevaa konetta.

Muikunperkuukone tarvitsee toimiakseen sähköä, vettä ja paineilmaa. Kone osaa jo syöttää neulamuikut pää edellä kohti linjaa, jossa niiltä katkaistaan pää, poistetaan sisälmykset ja otetaan mäti talteen. Ihmistä ei tarvita kuin laitteiston valvontaan.

Toimintavarmuudesta kiikastaa vielä sen verran, ettei konetta saada käyttöön kalasatamiin. Koillismaan Leaderin Tmi Muikku Leeville myöntämällä rahoituksella mentiin taas askelia eteenpäin, mutta nyt Suonnansalon resurssit alkavat olla käytetyt.
– Minun osaamiseni ei enää riitä, vaan nyt tarvittaisiin elektroniikka-, ohjelmointi- ja pneumatiikka-alan osaajat painimaan tämän kanssa joksikin aikaa, jotta homma tulisi valmiiksi, keksijä Leevi Suonnansalo toteaa tilanteen.

Resursseja ei kuitenkaan ole ollut mitenkään vähän, jos miettii Suonnansalon periksiantamattomuutta ja asiaan käytettyä aikaa. Puhumattakaan siitä tärkeimmästä, eli taidosta hoksata miten hommat voisivat toimia. Suonnnansaloa ei turhaan tituleerata keksijäksi. Miten tähän asti on sitten tultu?

Koillissanomien video näyttää hidastettuna, miten perkaus tapahtuu ja mäti otetaan talteen.

 

Puuttuva ruuvi lähestulkoon löydetty

Siellä takavasemmalla se Leevi jo miettii muikunperkuukonetta… (Kuva: Reino Rinne, Leevi Suonnansalon arkisto)

Kitkajärven rannalta Suonnankylästä kotoisin oleva Leevi Suonnansalo aloitti muikunperkuu-uransa jo nelivuotiaana. Tuolloin lapset värvättiin hommaan heti, kun se alkoi heiltä onnistua.
– Serkkupoikien kanssa jo silloin kauan sitten mietittiin, että eikö tähän olisi mahdollista keksiä jotain konetta.

Muikunperkuukoneen ensimmäinen prototyyppi rakentui auton lasinpyyhkijän moottorista ja mekanismista.

Leevi Suonnansalon käsissä syntyy myös leluja lastenlapsille.

Kone tulisi tarpeeseen

Muikunperkuukoneen kehittelyn Suonnansalo aloitti vuonna 2002, koska koneelle olisi tarvetta.
– Perkaajat alkavat olla seitsemänkymppisiä. Nuoria ei saada innostumaan, eikä heitä oikein voi pakottaakaan, Suonnansalo pohtii.
– Pienen neulamuikun (7-12 cm) perkaamiseen ei muut ole onnistuneet kehittämään konetta, joka ei veisi liian paljon itse kalaa hävikkiin.

Suonnansalon kehittämä ihmisen peukalonliikettä imitoiva kone ei tee hävikkiä sen enempää, kuin ihminenkään. Tavoite onkin ollut, että kone tekee saman jäljen, kuin ihminen, mutta nopeammin. Toimintavarma kone otettaisiin käyttöön todennäköisesti jokaisessa Koillismaan kalasatamassa, ja markkinoita löytyy kyllä muualtakin Suomesta.

Muikunperkuukoneen ensimmäinen prototyyppi rakentui auton lasinpyyhkijän moottorista ja mekanismista.

Muikunperkuukoneen ensimmäinen prototyyppi rakentui auton lasinpyyhkijän moottorista ja mekanismista. Ihmisten reaktiot olivat moninaiset.

Lajittelukoneen kova kohtalo

Suonnansalo kehitteli ensin lajittelukoneen, jonka prototyypin valmistamiseen hän sai tukea Keksintösäätiöltä. Muuten toimivan koneen kohtaloksi koitui niin ikään toimintavarmuus, ja kun koneen silloin omistanut yritys ei halunnut kehittelyä jatkaa, eikä Suonnansalolla itsellään ollut resursseja jatkaa työtä, kohtasi kone kuoleman. Keksintösäätiön sääntöjen mukaan kone oli todistettavasti hävitettävä, ja caterpillarin yliajo viimeisteli vempaimen kohtalon.

Muikunperkuukoneen ensimmäinen protyyppi rakentui auton lasinpyyhkijän moottorista ja pyyhkijän mekanismista. 2002 valmistunut ”rautakasa” herätti lähinnä hilpeyttä. Kone osasi kuitenkin imitoida perkuussa käytettyä peukalon liikettä ja paikalle kutsutut TE-toimiston ja keksintösäätiön ihmiset jonkun aikaa konetta seurattuaan alkoivat ottaa asian tosissaan. Keksintösäätiö myönsi laitteen kehittämiseen ja patentointiin 25 000 euroa tukirahaa.

”Lähdin Oulua kohti 1-proto kyydissä. Saavuin yritykseen, joka oli luvannut valmistaa ymmärrettävät kuvat tästä rautakasan sisällä olevasta neulamuikun perkuukoneesta. Laskin koneen sylistä kahvihuoneen pöydälle ja aloimme yrityksen johdon kanssa kahvistelemaan. Samalla minä seurasin johdon reaktioita. Niitä oli moneen lähtöön: naurun pyrskähdyksistä melkein itkuun.”

Mutta mitäpä noista, Suonnansalo oli jo vastaavaan ehtinyt tottua. Yritys teki kuvat, joiden kanssa keksijä matkusti Keksintösäätiön protopajalle Espooseen. Prototyyppi rakennettiin ja alkoi koneen automaation tekevän yrityksen etsiminen ”kissojen ja koirien kanssa”. Sopiva yritys löytyi lopulta Kiteeltä, ja koneen kehittely jatkui.

Työuransa muurarina tehnyt Leevi Suonnansalo palasi Etelä-Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen takaisin pohjoiseen.

Työuransa muurarina tehnyt Leevi Suonnansalo palasi Etelä-Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen takaisin pohjoiseen.

TV:stäkin tuttu

Suonnansalo kävi esittelemässä laitetta televisiossa kahteen otteeseen. Ensin hänet kutsuttiin Simo Frangenin juontamaan Keksijätehdäs-ohjelmaan. Palkintomatkaa Las Vegasiin ei kuitenkaan tullut, vaan voiton vei vilkkuvan kahvinkeittimen keksijä.

”Tuomareiden kommentit olivat minulle myönteisiä, vaikkakin kiinteistövälittäjän kommentti oli, että no hänkin on tämän muikuntekokoneen puolella. Tässä sen näkee, kun ei tiedä oikein asiasta, tulee sanottua mitä sattuu. Enhän minä sentään semmoinen mestari ole, että muikkuja tekisin.”

Seuraavaksi kone ja keksijä olivat esillä Leijonan luola –ohjelmassa vuonna 2012. Formaatissa kilpailijan täytyy vakuuttaa sijoittajat liikeideansa nerokkuudesta saadakseen projektille rahoitusta. Taas yksi jännittävä paikka, mistä selviämistä auttoi huolellinen valmistelu, maskeeraajan toimesta.

”Ensin pantiin tartuntakerros, sitten pakkelia yksi purkki, sen jälkeen pohjamaali, välihionta, viimein pintamaali. Jopa korvalehdet piti puuteroida. Sanoivat, että tämmöisessä tilanteessa korvatkin tulee punaisiksi”.

Yksi tuomareista, Anne Berner, kehui esitystä, mutta käteen jäi nollatulos, kun muut sijoittajat eivät nähneet vielä keskeneräisessä koneessa potentiaalia sijoitukselle.

Koneen markkinoille vieminen vaatisi seuraavaksi pneumatiikka- ja elektroniikkaosaajien työpanosta.

Koneen markkinoille vieminen vaatisi seuraavaksi ohjelmointi-, pneumatiikka- ja elektroniikkaosaajien työpanosta.

Ei enää caterpillaria, kiitos

Muikunperkuuonetta kehiteltiin Kiteellä yhteensä nelisen vuotta, mutta syksyllä 2014 Suonnansalo irtisanoi yrityksen kanssa tekemänsä lisenssisopimuksen, kun kone alkoi lähinnä pölyttyä pressun alla varastohallissa. Lajittelukoneen kohtalon välttääkseen hän osti koneen takaisin itselleen ja jatkoi sen kehittelyä itse.

Koneen toiminta on kiehtovaa katseltavaa ja sitä seuratessaan ymmärtää, että kehittelyyn on käytetty paljon työtä. Koneen hihnakuljetin tuo muikut maljaan, jonka jälkeen kone kääntää ne oikein päin haluttuun suuntaan.Toimintaa seuraava kamera seuraa tilannetta, ilmanpainepuhaltaa väärin päin pyörivät takaisin maljaan pyörimään, kunnes ne ovat oikein päin. Muikunkääntö toimii vibralla.

”Vibra määrätyllä taajuudella aiheuttaa sen, että muikku alkaa kiertää vastapäivään maljan ulkoreunalla. Tarkkasilmäinen voi nähdä maljan reunassa spiraalin, eli nousevan reunuksen, jossa muikut lähtevät nousemaan perkkuulle pää edellä ja peräkkäin kuin köyhän talon porsaat.”

Perkuukone osaa erotella muikuista myös mädin. Suonnansalon, joka kertoo kyllä usein olleensa matikassa laiskanläksyjä lukemassa, laskelmien mukaan pelkästään mätiaikana Koillismaan järvistä saadun 35 000 kilon saaliin arvo perattuna olisi neljän euron kilohinnalla 140 000 euroa. Mätiä kertyisi noin 2450 kiloa, arvoltaan noin 110 000 euroa. Mätikauden ulkopuolella mädinimun voi ottaa pois käytöstä ja perata muikkuja muuten.

”Pankaapa lukijat sekä rahamiehet ja varsinkin rahanaiset mietintään, että haistaako teidän kauniit nenät tässä bisneksen, niin kuin minun isokokoinen räkäviisari haistaa.”

Teksti ja kuvat:
Tuuli Kontio

Jutun lainaukset
ovat Leevi Suonnansalon kirjoittamasta, vuonna 2014 Koillissanomissa julkaistusta juttusarjasta.


Katso, miten muikunperkuukone toimii. Videolla myös pari muuta Suonnansalon keksintöä.

Pin It on Pinterest