Rakastan karttoja ja karttakirjoja! Ihan parasta ajanvietettä on tutkia uuden kotipaikan karttaa ja etsiä mielenkiintoisia kohteita. Ja koska uusi kotimme sijaitsee Lapissa, niin aluehan on tooodella laaja! Kemijärvi itsessään on kiinnostava, totta kai, mutta mieli vetää myös muualle. Olemme isännän kanssa ulkoilmaihmisiä ja patikointi on yhteinen harrastuksemme, itselleni varsinainen intohimo!

Kesää vartoessa hommasin vinon pinon retkikarttoja ja odotin vaelluskauden alkavan. Talvi kuitenkin vain jatkui ja jatkui ja aika meni karttojen kanssa ihmetellessä. Nyt on kesä ja hyttyset, lumet sulaneet reiteiltä ja joka paikkaan tekisi mieli lähteä. Päätöstä on vain vaikea tehdä!

Kuunvaihteessa tehtiin tiedustelureissu eri puolille pohjoista, Norjaa myöten. Reissu kesti vajaan pari viikkoa ja kilsoja tuli jonkin verran patikoiden ja runsaasti autoillen. Jälkikäteen mietittynä tuli ehkä ahnehdittua liikaa samaan pakettiin. Nyt kun mietitään elokuulle vaellusreissua, ei suunta ole yhtään seljennyt! Jok’ikinen kartta tuntuu houkuttelevan omiin maastoihinsa.Meidän porokoiran sukujuuret on Näkkälässä, niinpä se suunta kiinnostaa erityisesti. Samalla voisi käydä moikkaamassa koiruuden mummia, siis koiramummia. Pöyrisjärven hiekkadyynit ja
upeat kangasmaastot, houkuttelevaa!

Vilkaisen taas karttakasaa ja silmiin osuu Sevettijärvi-Nuorgam -vaellusreitti. Alueella piipahdettiin heinäkuun alussa, patikoitiin päivä tunturissa ja siitä jäi kaipuu Kaldoaiviin. Josko kuitenkin sinne…

Entäs Saariselkä? Se on tuttu paikka jo vuosien takaa ja sinne palataan yhä uudelleen ja uudelleen. Saariselän tunturimaastoa on helppo kävellä, näkee kauas…ainakin kauniilla kelillä, ja sieltäkin löytyy paikkoja, joissa saa kulkea omassa rauhassa. Mutta ehkä sittenkin jotain uutta, josko Paistunturit?

Toisaalta tässä lähellä on Salla ja Savukoski! Naapurikunnat tarjoavat myös erämaata koluttavaksi ja reittejäkin löytyy. Hulluksihan tässä tulee, kun kohteista on runsauden pula! Etelässä asuessa sitä aina tarkkaan mietti kohteet etukäteen ja loma suunniteltiin sen mukaan. Nyt, kun kaikki retkipaikat ovat lähes käden ulottuvilla, niin päättäminen on tuskallisen vaikeaa. Ettei vain kävisi niin, että talven koittaessa huomaan yhä istuvani karttapinon ääressä ja pohtivani patikkakohteita!

Kemijärvelle muuttanut kirjoittaja katselee Lappia muualta tulleen silmin ja pitää kovasti näkemästään.

Teksti ja kuvat:
Tytti Tuominen