Ainakin kalenterin mukaan on kesäkuu. Kun katson ikkunasta ulos ja vilkaisen lämpömittaria, kertoo se jotain ihan muuta. Nollassa ollaan ja taivaalta tulee vuoroin lunta, räntää ja rakeita! Positiivista tässä on ainakin se, ettei ole itikoita 😉
Kesää odotellessa, muistelen mennyttä talvea. Se oli elämäni paras ja pisin! Ai miksikö näin? No siksi, että muutin vuodenvaihteessa Etelä-Suomesta Kemijärvelle upean luonnon ja rauhan tyyssijaan. Taakse jäi lumettomat ja vetiset talvikuukaudet, jatkuva koirien tassujen peseminen, kiire ja hälinä. Napapiirin pohjoispuolella olen saanut kokea uskomattoman pitkän ja hiihtovarman talven.
Olen syntynyt helmikuussa kovien pakkasten aikaan (juu-u, joskus muinoin etelässäkin oli oikeita talvia) ja siis täysin talvi-ihminen. Tämä paras vuodenaika kestää täällä pohjoisessa onneksi pitkään. Voiko olla hienompia hetkiä kuin se, kun pakkaslumi narskuu jalkojen alla. Entäpä täysikuun valossa hiihtäminen kirkkaan tähtitaivaan alla sekä revontulien ihasteleminen.
Parasta on kuitenkin olleet kevättalven hankikantokelit! Ikinä aikaisemmin en ole kokenut sellaista vapauden tunnetta suksilla kuin tänä keväänä. Vielä äitienpäivän aikaan vietimme pitkän viikonlopun Saariselällä nauttien auringonpaisteesta ja kantavasta hangesta. Sekä uskomattomasta rauhasta! Koko aikana ei maastossa näkynyt ketään, vain minä ja koirani liu’uimme suksien menemään. Ihan käsittämättömän hieno fiilis!
Kemijärvelle muuttanut kirjoittaja katselee Lappia muualta tulleen silmin ja pitää kovasti näkemästään.
Juuri päättynyt toukokuu on ollut kyllä metkaa aikaa kelien puolesta. Viime vuonna lomailimme Kemijärvellä vappuviikolla ja oli lämmintä eikä enää hiihtokelejä. Jäät lähtivät 4.5.2016 aikamoisella ryminällä ja se oli ensimmäinen kerta, kun näimme tällaisen luonnonnäytelmän. Nyt sitten odotin kieli pitkällä jäidenlähtöä, mutta koska vuodet eivät ole veljiä keskenään, oli tämän vuoden näytös täysin erilainen. Yöpakkaset pitivät jäät pitkään paikoillaan ja päivällä aurinko sulatti niitä niille aloilleen. Kun sitten 23.5. jäät lopulta Kemijoella liikahti, niin lohkareet olikin jo lähes sulaneet. Seuraavana päivänä näkyi enää muutama jäälautta siellä täällä. Pakko myöntää, että olin vähän pettynyt.
Nyt sitten odottelen, mitä tuleva kesä tuo tullessaan. Olen innokas retkeilijä ja suunnitelmissa on patikkareissuja sinne tänne ympäri pohjoista. Kunhan lumet sulavat, niin kaira kutsuu meitä, junantuomia!
Teksti ja kuvat:
Tytti Tuominen