Kärsin kroonisesta keväthankien kaipuusta. En muista, koska minulla viimeksi on ollut kokonainen viikon talviloma, vai onko ollut koskaan. Tosin jos sellainen on ollut tarjolla, olen luultavasti omasta tahdostani pilkkonut sen useampaan osaan. Oikeastaan haaveilen viikon talviloman lisäksi siitä, että osaisin myös nauttia siitä rauhassa sen kokonaisen viikon. Toisaalta Lapissa vietetty viikonloppu tähän aikaan vuodesta vastaa helposti viikkoa jossain muualla.

Kun aikanaan nuorena mietin, mitä alkaisin elämässäni tekemään, en kerta kaikkiaan keksinyt mitään alaa, mikä minua kiinnostaisi enemmän kuin muut. Aloitin kuitenkin opiskelut koulussa, jonne helposti pääsin, ja joka aika pian osoitti, ettei oma alani ollut ainakaan se, mihin todistukseni numerot viittasivat.

Kun samaisen alan kesätyöhaastattelussa kysyttiin, missä näen itseni kymmenen vuoden päästä, vastasin rehellisesti. Kerroin, etten uskalla edes arvata, mutta toivottavasti minulla olisi monipuolinen ja vaihteleva työ. Tyhmä vastaus, enkä päässyt kesäksi komponentteja kokoamaan. Olisin voinut siinäkin hommassa oppia jotain vahvuuksistani ja heikkouksistani.

Kirjoittaja on Lapin keino -hankkeen viestintäkoordinaattori, joka suurimman osan vapaa-ajastaan miettii, mitä seuraavaksi tekisi, ja lopulta toteuttaa suunnitelmistaan murto-osan.

Pikkuhiljaa ajauduin nykyiselle alalleni. Tiedän kuitenkin, ettei tämä ole se ainoa ala, missä voisin samaan aikaan viihtyä ja tehdä tuottavaa työtä. Minä jaksan parhaiten, kun päivät eivät ole samanlaisia enkä koskaan voi tietää tarkalleen, mitä teen parin viikon päästä ja missä, saati sitten kuukauden tai vuoden päästä. Monipuolinen ja vaihteleva on käytännössä välillä aikamoista koheltamista. Vapaa-ajalla olen monesti aika hiljaista henkilöä suoritusmielessä, vaikka haluaisinkin tehdää sitä, tätä ja tuota.

Toiselle taas sopii paremmin virastoaika ja rutiinit, jotka toiselle ovat niitä monipuolisuuden ja vaihtelevuuden vastakohtia. Kuuntelen kuitenkin usein naama vihreänä, mitä kaikkea nämä virastoaikoja noudattavat ehtivät elämässään tekemään. On erilaisia, säännöllisiä harrastuksia ja ajoissa suunniteltuja lomia sinne sun tänne. Ystävien ja perheen kanssa seurustelua, sukulointia, lapsenlapsia, puutarhanhoitoa, tv-sarjojen seuraamista, lemmikin omistamista ja muita ylellisyyksiä. Monipuolista ja vaihtelevaa.

Meitä molempia ihmistyyppejä tarvitaan. Mihin joutuisimmekaan, jos pitkäjänteiset asioihin sitoutujat yhtäkkiä muuttuisivat niiksi, joille epävarmuus siitä, mitä he tekevät vuoden päästä, on pelkästään mukava asia. Tai jos kukaan ei jaksaisikaan kulkea pitkin Lappia tiedottamassa kyliä ajankohtaisista ja tärkeistä asioista, useimmiten iltaisin ja pitkän ajomatkan päässä. Tätä mietin eilen kyläillassa, jossa oli paikalla meitä molempia.

Kun minulle aikanaan soitettiin ja pyydettiin töihin uuteen työpaikkaan, sanoin etten voi tulla, koska en osaa tehdä kyseistä työtä. Tämä soittaja sanoi, ettei sillä ole väliä. Työn oppii kyllä, tärkeintä on se, millainen olet muuten. Ja oppihan sen. Hyvin nopeastikin, kun vain alkoi tekemään ja sai opastusta. Joihinkin töihin tarvitaan pitkä koulutus ja toiset oppii tekemällä.

Mitä jos monipuolista ja vaihtelevaa ja rutiineja ei laitettaisikaan vastakkain? Mitä jos omasta alasta epävarmuutta tuntevaa nuorta pyydettäisiinkin miettimään oma luonnettaan ja sitä, millaiseen työrytmiin se taipuisi parhaiten? Mitä kautta hän voisi saavuttaa sen, mikä lopulta tekee elämästä elämisen arvoista? Se ei ole pelkästään monipuolinen ja vaihteleva työ, vaan monipuolinen ja vaihteleva elämä.

Tuuli Kontio
[email protected]

 

 

 

 

Pin It on Pinterest