Kirjoittaja on Lapin keino -hankkeen viestintäkoordinaattori.

Tavoittelen juuri sinua. Oletin jo, että olet lappilainen, mutta vaikka et olisikaan, haaveilet ehkä jonain päivänä olevasi sellainen. Eikä jutun lukeminen ole vaarallista, vaikket haaveilisikaan. Halusin vain herättää kohderyhmäni eli lappilaisten huomion.

Lapissa on mukava asua, ja täällä viihtymiseen vaikuttavat eri ihmisten kohdalla erilaiset asiat. Itse pidän siitä, kuinka paljon erilaisia paikkoja Lapista löytyy, ja kuinka ihmiset osaavat olla rehellisesti sellaisia kuin ovat. Neljä vuodenaikaa ja luonto riittävät pitämään minut täällä niin kauan, kun kulkuyhteydet säilyvät sen verran kelvollisina, että pääsen välillä Etelä-Suomeen sukuloimaan.

Jos jotain ärsyttävää pitää keksiä, ovat pitkät välimatkat välillä turhauttavia. Viime aikoina olen istunut paljon auton ratissa ja olen löytänyt asiasta hyvänkin puolen. Ehdin lopultakin kuuntelemaan vanhoja levyjäni alusta loppuun, joskus jopa useamman peräjälkeen. Ja jokainen ajomatka on ollut sen väärti. Periltä löytyy mukavia ihmisiä, menit minne menit.

Mietteeni Lapissa asumisesta eivät ole mitenkään omaperäisiä. Samat perustelut niin puolesta, kuin vastaankin tuntuu olevan lähes kaikilla. Plussan puolella kuitenkin ollaan ja reippaasti, eikä niitä vikoja tai puutteita tule aktiivisesti haettua.

Mutta voisiko elo täällä ollakin entistäkin mukavampaa? Voisiko joku uusi juttu kylälläsi saada sinut viihtymään vielä paremmin? Mahdollistaisiko yrittäjäksi ryhtyminen työllistymisen lähellä kotiasi tai voisiko jo olemassa oleva yrityksesi saada uusia asioita aikaan yhdessä muiden yrittäjien kanssa?

Jos et heti huomaakaan, mikä voisi olla paremmin, voit saada ideoita Lapin keinon sivuilla esitellyistä esimerkeistä. Esittelemme sekä yrityksiä, että kylien asukkaita, yhdistyksiä ja muita tahoja, jotka ovat kehittäneet jotain uutta. Ja jos saat idean, voisimme yhdessä yrittää tehdä siitä totta.

On olemassa maaseutuohjelma, on olemassa maaseuturahasto ja on olemassa nippu erilaisia, hieman vaikeillakin nimillä varustettuja tukimuotoja. Sinun ei tarvitse tietää niistä paljoakaan, mutta niistä voi hyvinkin olla sinulle hyötyä. Rahoituksen lisäksi voit saada paljon neuvoja ja tukea asiasi eteenpäin viemisessä.

Idean kanssa kannattaa lähestyä ensin oman alueen Leader-ryhmää. Niistä löytyy matalan kynnyksen ja ruohonjuuritason toimintaa, jos asia ilmaistaan hankekielellä. Suomeksi tämä tarkoittaa ystävällistä vastaanottoa ja juuri sinun tilanteeseesi sopivia neuvoja.

Toivotan sinut tervetulleeksi sivustollemme. Yhdessä voimme saada ideat elämään!

Tuuli Kontio
tuuli.kontio@outokaira.fi