Tornionjokilaaksosta lähtöisin oleva kirjoittaja, Tarja Alahuhta, katsoo maailmaa nykyään Meri-Lapin suunnalta.

Monesti olen kuullut ajateltavan että ”se oikea” Lappi alkaa vasta jostain hyvän matkaa pohjoisen napapiirin pohjoispuolelta. Ikäänkuin se olisi jokin kilpajuoksu. Mitä pohjoisempana sen parempi – lapimpi Lappi. Mitä siitä kiistelemään missä se on? Laaja on Lapin maa ja siksi tänne mahtuukin sekä monenlaista maisemaa että kulkijaa ja mielipiteen vapaus.  Jokainen pitäköön mielessään sen oman oikean palasensa Lappia. Kaikkihan met tykkäämä olla oikeassa. Ei sole kelthän pois.

Mitkä niitä Lapin ominaisuuksia oikein ovat?  Mikä määrittelee Lapin? Minulle Lappi on luonnonläheisyyttä. Sitä, että luonto ja metsä on lähellä ja sinne saa mennä. Se on jonkinlaista hiljaista suvaitsevaisuutta ja vieraanvaraisuutta. Suoruutta ja aitoutta, niin ihmisissä kuin luonnossa. Tilaa hengittää. Omanarvontuntoa ja kaikkien elollisten, niin luonnon kuin toisten ihmisten kunnioittamista. Sovima tänne kaikki ko opetelhan olehmaan.

Itse olen kotoisin eteläisestä Tornionjokilaaksosta, jota moni ei vielä Lapiksi tunnusta. Minulle se kuitenkin on juuri sitä Lappia, jonka eniten omakseni koen. Ne ovat lapsuuteni maisemat ja Lappia nekin ovat vaikka eivät tunturien juurella sijaitsekaan. Vaikka nykyisin enää harvoin eletään koko elämää omilla synnyinseuduilla, on silti hienoa kun ihmisellä on jokin paikka maailmassa, jonne vahvasti kokee kuuluvansa. Kun tietää, mistä on kotoisin.

Minäkään en enää asu lapsuuden kotiseudullani, mutta juureni kasvavat Väylän varressa. Kulkiessani Torniosta pohjoiseen,  jokilaakson alkaessa hiljalleen kumpuilla selkeiksi vaaramuodostelmiksi jokiuoman molemmin puolin, tiedän olevani kotona. Sieltä minä olen kotoisin, joen ja vaaramaisemien välistä. Kun molemmat elementit ovat näköpiirissä, leviää sisälleni syvä rauha ja tietoisuus: Siellä olen kasvanut, katsellen maiseman avautuvan joen ja saarten yli kauas Ruotsin puolelle asti ja toisaalla kohoavan metsäisiksi vaaroiksi kohti itää.

Lapsuudessa jokilaaksoa etelään päin tullessa jo Kemi-Tornion seutu oli minulle kauhistus: eihän siellä tasamaalla nähnyt kuin puskasta seuraavaan! Väylän varressa kasvaneelle on yhä vaikeaa mieltää itseään kemiläiseksi. Että tätä nykyä asun siinä kaupungissa joka haisee pahalta ja ohitetaan nopeasti. Omakohtaisesti on täytynyt kuitenkin todeta, että Kemissä on paljon muutakin kuin ohitustie ja että Lappia se on Meri-Lappikin. Aivan erilaista Lappia kuin tunturien juurella. Hurmaavan erilaista: Täällä on meri!

Erilaisuus. Olisiko se siinä? Yhteen sanaan kiteytettynä koko Lapin eriskummallinen taika etelästä pohjoiseen ja idästä länteen? Annetaan erilaisuudessa olla rikkautemme ja Lapin olla kaikkialla siellä missä se sydämissämme, mielissämme ja muistoissamme sijaitsee.

Lappi.

Se on juuri siellä missä itse kukin sen omalla kohdallaan tuntee – oikeaksi ja omakseen.

Tarja Alahuhta

Pin It on Pinterest